Siimahännät etsivät nyt ruokaa kodeista – metsähiirikanta on tänä syksynä keskimääräistä suurempi

Alkutalven pakkanen on saanut hiiret hakeutumaan sisätiloihin etsimään ruokaa, koska sitä on vaikea löytää jäisestä luonnosta. Tänä syksynä metsähiiriä on keskimääräistä enemmän Keski-Suomen itä- ja pohjoisosissa sekä eteläisessä Suomessa.

Jyväskyläläisen Marko Puhakan kotona on aiemmin esiintynyt hiiriä, mutta sisätiloista ne on karkotettu kokonaan metalliverkoilla ja jätteiden oikeaoppisella hävittämisellä. Nyt hiiriä esiintyy ainoastaan piharakennuksissa.

Ensimmäiset merkit hiiristä olivat aikanaan uloste, pistävä virtsan haju ja vaatteisiin jyrsityt reiät. Havainnon jälkeen Puhakka tukki aukot, joista hiiret pääsivät sisälle taloon. Hän käytti metalliverkkoa, koska toisin kuin monesta muusta materiaalista, metallista hiiri ei pääse läpi.

Toinen tärkeä neuvo hiirien karkottamisessa on Puhakan mukaan biojätteiden ja roskien huolellinen hävittäminen. Roskapusseja ei saisi jättää esille ja biojätteet tulisi kierrättää umpinaisessa kompostissa.

– Kaikista pahimpia ovat avokompostit. Jos jättää hiirille mahdollisuuksia tulla aterioimaan, niin totta kai ne tulevat.

Biojätteiden lisäksi maahan tippuneet omenat ja lintujen jyvät houkuttelevat jyrsijöitä asuinalueille. Kaiken hiirelle ravinnoksi kelpaavan hävittäminen pihapiiristä olisi siis tärkeää, koska siimahännät tulevat asuinalueille nimenomaan ravinnon perässä. Erilaiset ruoaksi kelpaavat jätteet täytyisi siis hävittää muualtakin kuin talon sisältä.

 

Puhakka ei ole ainoa, jota hiiret kiusaavat, sillä metsähiirikanta on kasvanut tänä syksynä. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Heikki Henttonen kertoo metsähiirikantojen vaihtelevan vuodenajasta riippuen. Eniten metsähiiriä esiintyy syksyisin, ja tänä syksynä kanta on ollut keskimääräistä suurempi.

– On erittäin tyypillistä, että metsähiiret hakeutuvat sekä ulko- että sisärakennuksiin ensimmäisten yöpakkasten myötä.

Hiirenloukkuja Puhakka on asettanut paikkoihin, joissa hiiret voisivat aiheuttaa vahinkoa tai levittää tauteja. Yksittäisten vaatteisiin jyrsittyjen reikien lisäksi hiiret eivät ole kuitenkaan koskaan tehneet tuhotöitä hänen kodissaan.

Puhakan mukaan hiiret tulevat myös ensimmäiseksi paikkoihin, joissa on erilaisia kekoja. Jos hiiriä on sisätiloissa, kaikista tavarakasoista tulisi hankkiutua eroon. Ulkona puolestaan kaikki lehti- ja risukasat tulisi hävittää. Puhakka ei kuitenkaan näe syytä hiirien varsinaiselle metsästämiselle ulkoa, vaan sanoo niiden olevan osa ympäristöä ja luontoa.

– Kunhan eivät sisälle tule, Puhakka naurahtaa.

– Tai jos tulevat, niin jäävät loukkuun.

Myrkkyjä Puhakka ei käytä. Koiranomistajana hän ei halua ottaa riskiä, että koira altistuisi myrkyille. Nykyisten rajoitusten myötä kuluttaja voikin ostaa hiirien myrkytykseen pelkästään sisätiloihin tarkoitettuja esitäytettyjä syöttilaatikoita. Puhakka ei myöskään ole kokeillut ultraäänikarkotteita, koska ei ole varma niiden vaikutuksista lemmikkieläimiin.

Toisin kuin hiirikanta, metsämyyräkanta vaihtelee Henttosen mukaan kolmen vuoden sykleissä. Tänä syksynä kanta on ollut kasvussa, etenkin Keski-Suomen itä- ja pohjoisosissa sekä eteläisessä Suomessa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .