Sijaisäitiys toi onnen

Stiina Hännisen, 51, perheeseen saattaa tulla uusi jäsen milloin tahansa. Tamperelainen Hänninen toimii sijaisäitinä yli kymmenvuotialle huostaanotetuille lapsille. Kotona on teini-ikäisiä ja tilaa vielä muutamalle.

Hänninen ei saanut omia lapsia, ja kun suru lapsettomuudesta alkoi hellittää, hän aloitti lastensuojelun tukiperheenä ja jatkoi sijaisvanhemmuusvalmennukseen. Tutkijatohtorin työ sai jäädä.

– Oli aika, jolloin kuljin tieteellisissä kongresseissa luennoimassa englanniksi. Nyt istun kotisohvalla ja kuulustelen nuorilta englannin epäsäännöllisiä verbejä. Olen onnellisempi kuin ennen.

Raskaimpia ovat ne hetket, kun lapsi voi huonosti.

– Silloin osaan onneksi ajatella, että se, mikä minua tänään huolettaa tai harmittaa, oli 20 vuoden ajan sitä, mitä elämältä halusin. Se auttaa panemaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Hänninen elää yksin, toisin kuin suurin osa muista sijaisvanhemmista. Miehen mallin puuttuminen on mietityttänyt niin häntä kuin sosiaalityöntekijöitäkin.

– Olen ajatellut, että keskeistä on se, millainen mies minun korvieni välissä asuu. Minulla ei onneksi ole taustalla vaikeita eroja tai miehiin liittyviä traumoja. Voin siis täydestä sydämestäni kertoa lapsille, että miehet ovat kauhean kivoja, vahvoja ja ihania.

Hännisen kirja  Rakasta, kärsi ja uskalla – ryhdyin sijaisvanhemmaksi julkaistiin tällä viikolla.

Lue lisää Sunnuntaisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.