Sijoitettujen lasten koulunkäyntiä tukeva malli palkittiin Jyväskylässä

Perhehoitoon sijoitettujen lasten syrjäytymistä ehkäisevä SISUKAS-tukimalli on saanut kansallisen sosiaalialan Hyvä käytäntö -palkinnon. Palkinto jaettiin Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 16.3. Jyväskylän Paviljongissa.

Lastensuojelujärjestö Pesäpuun kehittämä malli tukee sijoitettujen lasten koulunkäyntiä. Tutkimusten mukaan sijoitetuilla lapsilla on huomattavasti normaalia enemmän vaikeuksia koulunkäynnissä.

SISUKAS-mallissa sosiaalityöntekijä, psykologi ja erityisopettaja kartoittavat lapsen vahvuudet sekä asiat, joihin lapsi tarvitsee apua. Ammattilaisten tiimi tekee kartoituksen pohjalta suunnitelman lapsen koulunkäynnin tukemisesta. Lapsen kehitystä seurataan kahden vuoden ajan.

Mallin kohderyhmää ovat 6–12-vuotiaat lapset. Tavoitteena on, että lapset pystyvät hyödyntämään taitojaan, oppivat luottamaan kykyihinsä ja alkavat pitää koulunkäyntiä mielekkäänä.

Tukimallia on kokeiltu kolmen vuoden ajan Keski-Suomessa ja kokeilusta on saatu rohkaisevia tuloksia. Tietoa työmallista viedään myös ulkomaille.

Yhdeksättä kertaa jaettavan Hyvä käytäntö -palkinnon myöntää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Palkinto on arvoltaan 3000 euroa. Voittaja valittiin 50 palkintoehdokkaan joukosta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .