Sikainfluenssa voi tuntua tilissä

Sairastuminen sikainfluenssaan voi pienentää uuden työntekijän tiliä. Esimerkiksi kaupan myyjä tai metallityöläinen saa vain puolet sairausajan palkasta, jos työsuhde on kestänyt alle kuukauden. Sama koskee monia muita aloja, muun muassa valtion määräaikaisia virkamiehiä.

Rakennustyöläinen joutuu yleensä sairastamaan ensimmäisen päivän palkatta, jos hän on ollut samassa työpaikassa alle kaksi vuotta. Tällaisia pykäliä on vain harvoissa työehtosopimuksissa.

Kunnissa myös uusi työntekijä saa täyttä palkkaa sairauslomalta, kunhan on ehtinyt aloittaa työt.

Sairausloman palkassa on muutenkin isoja eroja etenkin yksityisen ja julkisen puolen välillä.

– Työehtosopimusten säännökset sairausajan palkasta riippuvat siitä, mitä alalla on saatu neuvoteltua. Kuntapuolella palkka on perinteisesti ollut vähän heikompi mutta oheisedut yleensä vähän parempia, sanoo SAK:n päälakimies Timo Koskinen.

Uusimmat

Kotimaa

Valtion omaisuutta on pantu lihoiksi jo aiemmin miljardien edestä – Tuloja on käytetty hankkeisiin ja yleisiin menoihin

Hallitusneuvottelijat vaitonaisia omaisuuden myynnistä: "Eri kausilla toimitaan eri tavoin, se on se periaate"

Ylen mittaus: Kokoomus eurovaaleissa suosituin puolue, vihreät ja perussuomalaiset kisaavat kakkossijasta

Nuoret stressaavat alavalintaa ja iso osa pitää välivuoden – yliopiston suosio säilyy, mutta moni uskoo, että pelkkä koulutus ei takaa töitä

Biseksuaali nainen saa usein kevytkenkäisen leiman: "Ajatellaan helposti, että hän on kiinnostunut enemmän kuin yhdestä ihmisestä"

Rahavääntö jatkuu hallitusneuvotteluissa, seuraavaksi aletaan karsia työryhmissä tehtyjä ehdotuksia

Kesäsää katoaa, lämpö putoaa alle ajankohdan keskiarvon

Britanniassa ja Hollannissa äänestetään jo tänään EU-vaaleissa – tuloksia ei ole luvassa ennen sunnuntaita, jolloin suurin osa jäsenmaista äänestää

Ylöjärvellä syttynyt hallipalo näkyi liekkimerenä Tampereen keskustaan saakka

Lastensuojeluyksikössä Mänttä-Vilppulassa syttyi tulipalo, ohjaaja sai pelastettua kaikki lapset ulos –  "Evakuointi onnistui häneltä todella hyvin", palomestari kehuu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.