Sinileväriski suurempi kuin edellisinä kesinä

Tällä hetkellä levätilanne on alkukesälle tyypillinen.

Sinileväkukintojen riski on tänä kesänä paikoin huomattava Suomen merialueilla, arvioi Suomen ympäristökeskus. Riski on viime vuosia suurempi, mutta ei kuitenkaan yhtä korkea kuin 2000-luvun alkuvuosina.

Levälauttojen muodostumisen riski on huomattava muun muassa suuressa osassa Suomenlahtea ja Saaristomerellä. Itäisellä Suomenlahdella ja Selkämeren keski- ja eteläosassa riski on kohtalainen, Selkämeren pohjoisosassa ja Perämerellä vähäinen.

Ympäristökeskus on myös aloittanut viikoittaisen sinilevätiedotuksen. Tällä hetkellä levätilanne on alkukesälle tyypillinen. Sisävesillä ja merialueilla sinilevää on havaittu hyvin vähän.

Sinileväkukintojen huippu merialueilla ajoittuu tyypillisesti heinä- ja elokuun vaihteeseen.