Sinilevätilanne ei ole äitynyt pahaksi sisävesillä tai merellä – männyn siitepöly imitoi sinilevää

Sinilevätilanne ei ole äitynyt pahaksi Suomen sisävesillä tai merialueilla, käy ilmi Suomen ympäristökeskuksen (Syke) leväkatsauksesta. Levätilanne on rauhallinen, sinilevää on havaittu vain ajankohdalle tyypillisiä määriä.

Järvillä sinilevää on löytynyt noin 30:ltä leväseurannan havaintopaikalta. Niistä kolmella sinilevää oli runsaasti.

Merialueilta on saatu edelleen vain muutamia sinilevähavaintoja.

Suomen rannikoilla on paikoin tavattu hieman sinilevää, ja Saaristomerellä on ollut yksittäisiä, paikallisia runsaita leväesiintymiä. Avomerellä ei ole kuluvalla viikolla nähty sinileväkukintoja.

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Erittäin runsaana esiintyessään sinilevä voi muodostaa maalia tai hernekeittoa muistuttavan leväpuuron, joka rantavesiin ja rannalle ajautuessaan voi muuttua räikeän turkoosiksi.

Maan keski- ja pohjoisosissa on havaittu edelleen männyn siitepölyä, joka runsaana saattaa veden pinnalla näyttää erehdyttävästi sinilevältä.

Sinileväseuranta on käynnissä kesäkuun alusta ja syyskuun loppuun.

Vesien lämpö keskikohtalainen

Sinilevän määriä on pitänyt osaltaan kurissa vesien lämpötila. Järvissä pintaveden lämpötilat ovat palanneet ajankohdalle normaaleiksi poikkeuksellisen lämpimän jakson jälkeen. Etelä- ja Keski-Suomessa pintavesi on monissa järvissä 17–20 asteista, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa puolestaan 16–18 asteista. Lapissa pintaveden lämpötila on pääosin 12–16 astetta.

Meriveden lämpötila on samoissa lukemissa kuin viime viikolla, paikoin se on jopa hieman viilentynyt.

Avomerialueilla pintaveden lämpö vaihtelee alle kymmenestä asteesta reiluun viiteentoista asteeseen. Lämpimintä merivesi on Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Rannikon tuntumassa merivesi saattaa olla lähemmäs 20-asteista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .