Sipilä: EU-tentin järjestäjät uhkailivat

Keskustelu keskustan Juha Sipilän jäännistä pois puheenjohtajien EU-tentistä sai uuden käänteen illalla, kun esille nousi väite uhkailusta.

Sipilä kiisti vältelleensä kohua nostattanutta EU-aiheista vaalitenttiä. Sipilä sanoi MTV:n vaalikeskustelussa illalla, että hänen viimeinenkin mielenkiintonsa osallistua tenttiin kuitenkin meni, kun avustajaa alettiin uhkailla. Sipilän mukaan tilaisuuden järjestäjä antoi ymmärtää etukäteen, että ellei hän osallistu tenttiin, julkisuuteen välitetään tietoa, jonka mukaan hän välttelisi tilaisuutta.

Sipilä sanoi, että hän olisi osallistunut tilaisuuteen mielellään, jos aikataulu olisi sopinut.

Sipilän esikunnasta sanottiin Iltalehdelle, että uhkailujen takana olisivat olleet Eurooppalainen Suomi ry ja Euroopan komission Suomen-edustusto. Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Arto Aniluoto kommentoi illalla STT:lle, ettei ymmärrä Sipilän uhkailukommentteja lainkaan.

- Meillä oli erittäin kova motivaatio saada Sipilä paikalle, mutta täysin asiallisin keinoin, Aniluoto sanoi.

STT ei tavoittanut illalla komission Suomen-edustuston vt. päällikköä Sari Artjokea.

Rehn: Komission edustuston tulisi varoa sekaantumista sisäpolitiikkaan

Europarlamentaarikko, keskustan kansanedustajaehdokas Olli Rehn syytti aiemmin päivällä Euroopan komission Suomen-edustustoa puuttumisesta sisäpolitiikkaan. Syytöksen takana on se, ettei keskusta saanut lähettää Sipilälle tuuraajaa tenttiin. Vierailevana kommentaattorina ollut Rehn poistui tentistä protestiksi kesken kaiken. Yleisö reagoi tähän voimakkaasti buuaamalla.

Rehn sanoo STT:lle, että keskusta ilmoitti jo pitkä aika sitten, ettei Sipilä pääse osallistumaan tenttiin.

- Olen ymmärtänyt, että EU-komission edustusto oli vastustanut tätä, vaikka komission pitäisi hyvin tarkasti varoa puuttumasta minkään maan sisäpolitiikkaan, Rehn moittii.

Hän kertoo saaneensa kuitenkin lupauksen siitä, että voisi kommentoida vaalitenttiä aktiivisesti, yleisöstä varatulta paikalta. Ensimmäinen kommenttipuheenvuoro herkisi vasta tunti paneelin alun jälkeen, mikä sai Rehnin hermostumaan ja hän poistui paikalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.