Sipilä: Ensi viikolla tietoa sopeutustoimien kohdistumisesta

Mieluummin rohkeita rakenteellisia uudistuksia kuin juustohöylää, kertoi hallituksen muodostaja Juha Sipilä (kesk.) toivoneensa talouspaketin kanssa painivilta työryhmiltä perjantaina. Sipilän mukaan joitakin ahaa-elämyksiä on myös syntynyt, mutta hän ei vielä avannut niitä tarkemmin.

Puheenjohtajakolmikko ei viikonloppuna kokoonnu, mutta työryhmät tekevät taustatyötä, samoin puolueet tahoillaan.

– Maanantaina käymme (Alexander Stubbin (kok.) ja Timo Soinin (ps.) kanssa) jokaisessa ryhmässä puoli tuntia kuulemassa, missä mennään ja auttamassa, jos on jotain ratkottavaa.

Ensi viikon puolivälissä hallitusneuvotteluissa pitäisi olla tietoa, millaisista palasista 10 miljardin euron sopeutustoimet koostuvat.

– Eli se, mitkä ovat välittömästi toteutettavia suoria säästöjä, mitkä lyhyellä aikavälillä vaikuttavia rakenneuudistuksia ja mitkä pitkällä aikavälillä vaikuttavia rakenneuudistuksia, ja miten miljardit niiden kesken jakautuvat.

Ennen kaikkea kyse on Sipilän mukaan julkisen talouden kuuden miljardin euron sopeutustarpeesta, siitä mikä siinä on suhde suorien säästöjen ja lyhyemmän aikavälin rakenneuudistusten kesken.

Sipilä korosti jälleen, että seuraavaan budjettiin ei 10 miljardin euron edestä sopeutuksia tule. Jo nyt on sovittu, että neljän miljardin euron kestävyysvajetta kurotaan umpeen pitemmällä aikavälillä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksella.

– Konkreettinen rakenne julkistetaan vasta sitten, kun talousohjelma on valmis. Viikon kuluttua viikonloppuna meidän pitäisi olla siinä loppusuoralla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

Lastu lentää ja tienoo pärisee: Moottorisahalla veistetään viikonloppuna toteemeja Kivijärvellä

Nyt eletään polkupyörävarkauksien sesonkiaikaa – katso täältä vinkit miten vältät pyöräsi päätymisen pitkäkyntisten käsiin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.