Sipilä: Halla-aho on kaukana keskustan arvomaailmasta

Pääministeri soitti Halla-aholle onnittelusoiton tämän valinnan jälkeen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo Jussi Halla-ahon valinnan perussuomalaisten johtoon merkitsevän sitä, että perussuomalaiset on eri puolue kuin ennen. Sipilä kommentoi asiaa STT:lle Tallinnan-vierailunsa yhteydessä.

Sipilän mukaan Halla-aho on kaukana keskustan arvomaailmasta. Suurimmat erot liittyvät perustaviin arvokysymyksiin, pääministeri sanoo.

– Kyllä ne tulevat maahanmuuttokysymyksissä, ihmisyyskäsityksessä, tämän tyyppisissä, jotka ovat perusarvokysymyksiä.

Pääministeri soitti Halla-aholle onnittelusoiton tämän valinnan jälkeen. Sipilä sanoi Halla-ahon kertoneen, että hänellä on halua jatkaa hallituksessa nykyisen hallitusohjelman puitteissa.

– Hänet on demokraattisesti valittu suomalaisen puolueen puheenjohtajaksi. Käymme normaalissa järjestyksessä keskustelut, niin kuin puheenjohtajavaihdoksen yhteydessä käydään.

Hallitusohjelmaa ei avata

Sipilä kuitenkin myöntää, että hallituksella on edessään vaikeat ajat. Riskinä on jopa hallituksen kaatuminen.

– Totta kai. Tämä on kova paikka hallitukselle.

Sipilä on kutsunut hallituskumppanit keskustelemaan hallitusyhteistyön jatkosta ja uuden puheenjohtajan ajatuksista maanantaina aamulla kello 10.

– Katsotaan yhdessä, miten tästä eteenpäin. Ei tämä yllätyksenä tullut. Tiistai-illasta asti olen pitänyt tätä todennäköisempänä vaihtoehtona. Olen osannut varautua tähän hyvin.

Sipilä sanoo, ettei tunne Halla-ahoa tai tämän ajatusmaailmaa kovin hyvin. Pääministerin mukaan ensi maanantain tapaamisessa perataan läpi kaikki kysymykset, joissa nykyhallituksen ja Halla-ahon ajatukset eroavat.

Sipilän mukaan Halla-aho pitää kiinni suunnitelmistaan johtaa puoluetta Brysselistä. Siitäkin on tarkoitus puhua maanantaina. Nähtäväksi jää, keskustellaanko samalla mahdollisista uusista ministereistä. Sipilä pitää todennäköisenä, että ministerinpaikkoihin tulee muutoksia. Hän ei vielä sunnuntaina viiden aikaan iltapäivällä ollut tavoittanut ulkoministeri Timo Soinia (ps.).

Meneekö Suomen maine

Halla-ahon valinta vie perussuomalaisia vahvemmin maahanmuuttoon keskittyneeksi puolueeksi. Lisäksi Halla-aho on puhunut puolueen linjan terävöittämisestä EU-kysymyksissä. Sipilä painottaa, että hallitusohjelmasta pidetään kiinni, myös EU- ja maahanmuuttokysymyksissä.

– Hallitusohjelmassa pysytään, mihinkään kiristyksiin suhteessa hallitusohjelmaan en suostu.

Jussi Halla-aho tunnetaan tiukan maahanmuuttovastaisista kannanotoistaan. Kesäkuussa 2012 hänet tuomittiin korkeimmassa oikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Korkeimman oikeuden mukaan Halla-ahon blogikirjoitus kesällä 2008 sisälsi islaminuskoista herjaavia ja häpäiseviä väitteitä.

Sipilän mielestä Suomen maine maailmalle ei automaattisesti painu lokaan, vaikka Halla-aho nousee yhden hallituspuolueen johtoon.

– Se, mitä politiikka hallitus noudattaa, se on Suomen maine maailmalla. Tulemme tässäkin suhteessa noudattamaan hallitusohjelmaa.

Myös Orpo näkee jatkon vaikeana

Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että edessä on erittäin vakava pohdinta hallituksen jatkomahdollisuuksista. Kokoomus joutuu vakavasti harkitsemaan hallitusyhteistyön edellytyksiä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa, arvioi kokoomuksen puheenjohtaja Orpo.

– Ei riitä, että Halla-ahon johdolla puolue sitoutuu hallitusohjelmaan. Kyse on myös periaatteista.

täydennetty kauttaaltaan

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.