Sipilä: Kärkihankkeilla ei paikata leikkauksia

Kärkihankkeilla ei ole mitään tekemistä leikkausten paikkaamisten kanssa, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Hänen mukaansa Suomen ongelmat ovat sitä luokkaa, että hallitustyön on oltava aiempaa tavoitteellisempaa.

Sipilän mukaan hallitus varmistaa kärkihankkeiden toteuttamisen aktiivisella seurannalla ja ohjauksella strategiaistunnoissaan noin kahden viikon välein.

Pääministeri sanoi lisäksi, että hankkeiden vaikuttavuutta seurataan indikaattoreilla. Sipilä antaa parhaillaan eduskunnalle ilmoitusta kärkihankkeista ja reformeista.