Sipilä: Kilpailu avautuisi aluksi vain VR:n jättämillä reiteillä

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan henkilöliikenteen kilpailun avaaminen koskisi tässä vaiheessa vain reittejä, jotka VR on jättänyt liikennöimättä. Se ei siis koskisi VR:n koko henkilöliikennettä.

– Jos meille jää rataosuuksia ilman junaliikennettä, niin miksi me emme kilpailuttaisi toimijoita, jotka sinne haluavat tulla, Sipilä sanoi STT:lle.

Sipilä sanoi STT:lle, että yksityisillä toimijoilla on selvää halukkuutta tarttua tähän toimintaan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Vanhasen mukaan nyt annetaan mahdollisuus tyhjillä olevilla reiteillä myös VR:n ulkopuolisten yhtiöiden tulla kilpailun kautta mukaan.

– Nyt ei olla yksityistämässä VR:ää eikä VR:n henkilöliikennettä.

Vanhasen mukaan muiden vaihtoehtojen tutkiminen on myöhemmän ajan kysymys.

– Nyt saadaan kokemuksia millä tavalla ulkopuoliset tahot ovat kiinnostuneet Suomen liikenteestä. Tämä tulee olemaan monimutkainen asia.

Vanhanen pitää tavoiteaikataulua kilpailun avaamiselle tiukkana, mutta ei mahdottomana.

Junien henkilöliikenteen kilpailutus etenee pikavauhtia

Junien henkilöliikennettä halutaan avata kilpailulle jo ensi vuonna

Demokraatti: Ministeri Berner aikoo yksityistää VR:n henkilöliikenteen