Sipilä: Ministerinsalkkuja voidaan lisätä vain yksikin

Sipilä ehdottaa, että Jari Lindströmin oikeus- ja työministerin salkku jaettaisiin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo olevansa valmis siihen, että hallituksen yhdistelmäsalkuista vain oikeus- ja työministerin salkku jaetaan. Sipilä kertoo ehdottaneensa jo syyskuussa, että Jari Lindströmin oikeus- ja työministerin salkku jaettaisiin, koska tämän työtaakka on liian suuri.

"Tässä poliittisessa ympäristössä" perussuomalaisille annettu lisäsalkku tarkoittaisi Sipilän mukaan helposti sitä, että salkut pitäisi antaa myös muille puolueille. Toinen vaihtoehto Sipilän mukaan on, että oikeusministeriksi nousee puolueeton henkilö.

Varsinaista jaksamisongelmaa ei hänen mukaansa ole muissa yhdistelmäsalkuissa, vaan maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen pärjäävät työmääränsä kanssa.

– Jaksamisen näkökulmasta olen ilmoittanut, että voidaan edetä. Minulle käy myöskin se, että lisätään vain yksi, Sipilä vastasi kysymykseen, pitääkö keskusta tarpeellisena, että maatalous- ja ympäristöministerin salkku jaetaan.

– Jos perussuomalaiset ottavat yhden ministerin lisää, sekin käy. Tässä poliittisessa realiteetissa se ei ole kovin todennäköinen vaihtoehto, Sipilä sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuoko avarampi magneettikuvauslaite apua ahtaanpaikankammoon? – Jyväskyläläinen lääkärikeskus hankki miljoonainvestoinnilla nykyaikaisen ja ekologisen laitteiston

Syksyn yo-kirjoitusten paras tulos Kempeleen lukiossa: abiturientti sai 8 laudaturia ja 2 eximiaa

Keski-Suomen Valokuituverkoille etsitään nyt ostajaa – kunnat kyyryssä velkataakan alla

Hoitajamitoituksen laskentatavalle pyyhkeitä lausuntokierroksella – "ei ole kaikilta osin ymmärretty, mitä ollaan säätämässä"

Joutsassa syttyi aamulla tulipalo rakennuksen tuulikaapista – "Kyseessä on ilmeisesti vapaa-ajan asunto, jossa ei ole ihmisiä paikalla"

Yön uutiskooste: Postin vuokratyövoiman käyttö tänään valtio-omistajan syynissä, Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa

Jyväskylän keskustaan tulossa iso kulttuuriuudistus: "Käänteentekevin sitten Kävelykadun perustamisen"

Kalat saavat odottaa: Vesilain uudistus ei räjäytä patoja vielä vuosiin – Ministerin mukaan uudistus "ei ole helppo harjoitus"

Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa, jota tutkitaan yhä KRP:ssä – kokonaisuus poiki United Brotherhoodin lakkauttamiseen tähtäävän kanteen

EIT:ltä tulossa ratkaisu tapauksessa, jossa mies tapettiin Irakissa – palauttiko Suomi miehen Irakiin väärin perustein?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.