Sipilä: Myönteisessä taloustilanteessa oltava pidättyväisiä

Sipilä toisti, että Suomen talous on vihdoin kääntynyt kasvuun.

Myönteisessä suhdannetilanteessa on oltava pidättyväisiä niin veronalennusten suhteen kuin työmarkkinoillakin, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo. Pääministeri puhui suurlähettiläspäivillä Helsingissä.

Sipilä toisti, että Suomen talous on vihdoin kääntynyt kasvuun. Pääministerin mukaan olisi kuitenkin vastuutonta talouspolitiikkaa, jos hän kannustaisi verojen laskuun ja palkkojen korotukseen.

Sipilän mukaan talouskasvun nopeutuminen Suomessa on monen tekijän summa. Tärkeiksi vaikuttajiksi hän nosti muun muassa uskon palautumisen kansantalouteen sekä työn kilpailukyvyn muutoksen.

Suomen ensi vuoden budjettia käsitellään budjettiriihessä ensi viikolla kaksi päivää. Veropaketista ei ole virallisesti vielä juurikaan hiiskuttu julkisuuteen. Merkityksellisiä kokonaisuuksia ovat muun muassa solidaarisuusvero ja mahdolliset veronalennukset pieni- ja keskituloisille.

 

"Jatkon suhteen olen kuitenkin optimistinen"

 

Sipilä sanoi, että Suomen talouskasvun rinnalla myös kansainvälinen suhdanne on parantunut.

– Muutos ei ole dramaattinen. Jatkon suhteen olen kuitenkin optimistinen.

Pääministeri muistutti, että EU-alueen kasvu tukee suoraan Suomen kasvua.

Pääministeri sanoi, että luottamus euroon ja EU-alueen kykyyn uusiutua kasvaa.

– Usko EU:n kykyyn selvitä eteen tulevista haasteista luo pohjaa investoinneille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.