Sipilä odottaa perussuomalaisilta kovempaa leikkauslistaa

Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) odottaa perussuomalaisilta ennen kaikkea kovempaa leikkauslistaa. Sipilän mukaan säästöt teettävät eniten töitä, kun puolueet yrittävät löytää yhteisymmärrystä hallitusohjelmasta.

– VM:n mukaan meillä on kuuden miljardin euron sopeutustarve julkisessa taloudessa ja sen lisäksi neljän miljardin kestävyysvaje. Perussuomalaisten sopeutuslista oli aika kevyt siihen tarpeeseen.

Sipilä käy perussuomalaisten kanssa läpi uudestaan koko viidentoista kysymyksen listansa, koska pohjustustöistä huolimatta perussuomalaiset vastasi niihin oman vaaliohjelmansa mukaan. Aikaa on varattu koko tämä päivä, kun muiden eduskuntaryhmien kanssa Sipilä neuvottelee puolen tunnin ajan vuorollaan huomenna.

– Siellä oli niin monta kysymystä, joissa oli poikkeava vastaus sekä meidän omiin että muiden ryhmien vastauksiin, hän perusteli.

Sipilän mukaan vaalitulos velvoittaa siihen, että perussuomalaisten mukana olo hallituksessa selvitetään huolella. Hän ei kuitenkaan ole valmis tinkimään ihan kaikesta.

– Toki meillä on muitakin vaihtoehtoja siinä tapauksessa, että perussuomalaisten kanssa ei päästä yhteisymmärrykseen. Mehän ei kahdestaan muodosteta hallitusta missään tapauksessa.

Kaikki puolueet ovat yhä mukana keskusteluissa, vaikkakin vasemmistoliiton Sipilä uskoo jo asennoituvan suosiolla oppositioon.

– Muutama monista vaihtoehdoista on pudonnut pois pohjien osalta, mutta en vielä spekuloi niillä.

Hallitustunnustelija lähtee yhä siitä, että toukokuun lopussa maassa on uusi hallitus. Hallituspohja varmistuu torstaina, ja neuvottelut aloitetaan perjantaina.

– Ministereiden lukumäärästä ei ole paljon keskusteltu, mutta 12 on meidän tavoite.

Perussuomalaisten kanssa soviteltavaa on sopeutustoimien lisäksi maahanmuutto-ohjelmassa, EU-linjauksessa ja ulko- ja turvallisuuspolitiikassakin.

– Miinoistakin keskustellaan, kerrotaan Sipilän esikunnasta.

Muutkin puolueet – esimerkiksi kokoomus ja vihreät – ovat esittäneet kritiikkiä keskustan EU-kirjausta kohtaan.

– Tämä kritiikki on otettu huomioon uudessa paperissa, josta nyt parasta aikaa neuvotellaan. Asioitahan nämä vain ovat.

Soini: Kompromissihalua löytyy

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vakuuttaa kompromissihalua löytyvän.

– Kaikilta puolueilta sitä täytyy löytyä.

Soini sanoo kuitenkin puolueen vastanneen Sipilän kysymyksiin omalla tavallaan.

– Me olemme itsenäinen puolue, jolla on omia tavoitteita ja jonka tavoitteita eivät muut puolueet tai media aseta.

Perussuomalaiset lähtee Soinin mukaan säästöissä siitä, että sopeutustarve pienenee, jos talous nousee kasvuun ja työllisyys paranee.

– Sopeutustoimet kannattaa sopia niin, ettei niitä tarvitse joka kuukausi päivittää. Sen takia näitä neuvotteluja käydään, että näistä päästään yksimielisyyteen.

Keskustan ja perussuomalaisten neuvottelijat vaikenivat visusti