Sisäisen kellon geenit vaikuttavat hedelmällisyyteen

Ihmisen vuorokausirytmiä säätelevät geenit vaikuttavat myös hedelmällisyyteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella valmistuneessa tutkimuksessa löydettiin kaksi geeniä, joilla oli vaikutusta lisääntymiseen eri vuodenaikoina.

Vuorokausirytmiä säätelevät geenit vaikuttavat muun muassa solujen aineenvaihduntaan ja jakautumiseen. Niiden toiminnan häiriintyminen voi johtaa monenlaisiin terveysriskeihin. Sisäisen kellon geeneillä on vaikutusta muun muassa raskauksiin ja keskenmenoihin.

Yhteys hedelmällisyyden ja vuorokausirytmiä säätelevien geenien välillä löydettiin nyt ensimmäisen kerran.

Aivojen tumakkeen hermosoluissa sijaitseva keskuskello tahdistaa elimistön uni-valverytmiä, vuorokausirytmiä ja vuorokautta pitempiä rytmejä.

Kellogeeneillä on osoitettu olevan vaikutusta kaamosmasennukseen, diabetekseen ja syöpiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.