Sisäministeri Mykkänen: Maahanmuuttoviraston toiminnasta suunnitteilla riippumaton selvitys

Maahanmuuttoviraston toiminnasta on suunnitteilla riippumaton selvitys, kertoi sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) Twitterissä.

Mykkänen arvioi, että riippumaton selvitys veisi noin vuoden. Asiasta aiemmin uutisoineelle Ylelle hän kertoo, että selvityksen tekijäksi harkitaan esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ää tai muuta yhteistyökumppania.

Maahanmuuttovirasto julkaisi kesäkuussa sisäisen selvityksen toiminnastaan. Mykkänen sanoo Ylelle, että selvitys ei antanut aihetta epäillä, että viraston toiminnassa olisi epäselvyyksiä.

Mykkänen sanoo, että riippumaton selvitys kuitenkin tehdään, koska takana on erityisen haasteellinen jakso. Maahanmuuttoviraston järjestelmän läpi on mennyt lyhyessä ajassa 45 000 turvapaikkahakemusta.

"Täydellistä ei saa"

Mykkänen kirjoitti aiheesta perjantaina myös blogissaan. Hänen mukaansa oikeusvaltiota tulee kehittää jatkuvasti ja "täydellistä ei saa".

–  Samalla on minusta kohtuuton väite ja vaatimus, että turvapaikkajärjestelmän välttämätön osa eli kielteisen päätöksen saavien palautukset pitäisi keskeyttää, hän kirjoitti.

Hänen mukaansa Suomeen tuleville turvapaikanhakijoille tulisi tarjota laadukkaampaa oikeudellista neuvontaa.

– Siksi mietimme nyt esimerkiksi, pitäisikö turvapaikkahakemusten jättö keskittää tiettyihin poliisin pisteisiin, jotta niissä olisi riittävät resurssit tunnistaa haavoittuvassa asemassa olevat hakijat heti, Mykkänen kirjoitti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Petri Honkonen ottaa ärhäkkäästi kantaa sisäilmasta sairastuneiden puolesta: "Vähättelyn ja luulosairaiksi leimaamisen on loputtava"

Lapin-matkailun odotetaan kasvavan myös tänä talvena Thomas Cookin konkurssista huolimatta

Maksamaton vieras vietti aamupäivän sinnikkäästi jyväskyläläisen kahvilan sisätiloissa – henkilökunta nappasi siipeilijän lopulta nalkkiin

Opetusministeri Andersson Ylen Ykkösaamussa: Sitova mitoitus oppilashuoltoon tarkoitus saada tällä hallituskaudella

Metsästäjä losautti Päijänteeseen pudonnutta sorsaa veneestä – ei olisi kannattanut

Ruokalähetti voi joutua yrittäjäksi vasten tahtoaan – työministeri lupaa alustatyöntekijöille aiempaa paremmat oikeudet

Hävittäjät uusitaan, mutta pitääkö myös Hawkit päivittää? – Loikka harjoituskoneista uusiin hävittäjiin on pitkä

Jyväskylän AaltoAlvarin vastasauna on ollut kuukausia poissa käytöstä, eikä avaamisajankohdasta ole tietoa – Saunaseura huolestunut tilanteesta

Jorman tilaaman otsalampun laturi räjähti: "Se oli jumalaton pamaus" – Julkinen keskustelu turvallisuudesta sai pelastustoimen aloittamaan akkupalojen tilastoinnin

Todistusvalinnasta tulee pääväylä korkeakouluun ensi keväänä – Yliopistot julkaisivat tiedot aloituspaikkojen osuudesta jo kesällä 2018, milloin tulevat ammattikorkeakoulujen tiedot?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.