Sittemmin presidentiksi valittu Paasikivi oli viimeiseen asti monarkian kannalla: "Kuinka sinä luulet, että joku meistä voisi hoitaa maan asioita – toista se on kuningas"

Eduskunta valitsi toukokuussa 1918 P. E. Svinhufvudin Suomen korkeimman vallan haltijaksi eli valtionhoitajaksi. Svinhufvud nimitti J. K. Paasikiven johtaman senaatin (hallituksen).

Enemmistö hallituksen jäsenistä oli Paasikiven tavoin kuningasmielisiä, joiden tavoitteena oli monarkistinen hallitusmuoto ja saksalaissyntyinen hallitsija.

Paasikivi oli vankka monarkisti jo vuonna 1917 K. J. Ståhlbergin johtamassa perustuslakivaliokunnassa, mutta jäänyt mielipiteineen vähemmistöön. Monarkiasta Paasikivi ei luopunut.

– Tarvitsemme korkeimman valtiovallan haltijan joka on yläpuolella rikkinäisiä puolueolojamme, ja joka muodostaa pysyvän ja kiinteän tukikohdan valtiolaitoksellemme”.

 

Lokakuussa 1918 tynkäeduskunta valitsi Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin, joka oli Saksan keisarin lanko.

Kuningasseikkailu päättyi samassa kuussa Saksan tappion myötä ensimmäisessä maailmansodassa. Paasikiven monarkistihallitus joutui eroamaan samoin kuin valtionhoitaja Svinhufvud.

Maaliskuun 1919 eduskuntavaalit toivat eduskuntaan tasavaltaisen enemmistön ja kesäkuussa eduskunta hyväksyi tasavaltaisen hallitusmuodon, jonka valtionhoitaja C. G. E. Mannerheim vahvisti heinäkuussa. Kuun lopulla eduskunta valitsi Suomen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi Ståhlbergin.

Paasikivi piti sitkeästi kiinni kuninkuudesta painottaen ulkopolitiikan ensisijaisuutta valtiollisessa elämässä. Tasavaltana Suomi vajoaisi puoluejupakoihin.

– Itsenäisen valtakunnan valistunut kuningas olisi antanut lujuutta, tuonut lisää itsenäisyytemme lujittamiseen ja vahvistanut asemaamme kansainvälisessä seurassa, purki Paasikivi tuntojaan päiväkirjassaan vielä vuonna 1934.

Vai olivatko Paasikiven näkemyksen taustalla raadolliset sisäpoliittiset syyt? Näin ainakin, jos on uskominen sosiaalidemokraattien vahvaa miestä Väinö Tanneria.

– Tässä pienessä maassa me tunnemme kaikki toisemme, olemme haukkuneet toisemme pataluhaksi ja olemme ryypänneet yhdessä. Kuinka sinä luulet, että joku meistä voisi hoitaa maan asioita ihmisten tyydytykseksi. Toista se on kuningas. Jos hän vielä tulee vieraasta maasta, on hän vapaa kaikista henkilökohtaisista suhteista ja voi niin ollen pysytellä sopivan puolueettomana ja siten parhaiten onnistua, kertoo Tanner Kuinka se oikein tapahtui -kirjassaan Paasikiven perustelleen hänelle 1918.

Erään tunnetun pankki- ja valtiomiehen toteamuksen mukaan toisissa olosuhteissa on noudatettava toisenlaista politiikkaa kuin toisenlaisissa. Näin Paasikivikin teki. Hän ryhtyi tilaisuuden saatuaan presidentiksi ”hoitaen maan asioita ihmisten tyydytykseksi” kymmenen vuotta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .