Slunga-Poutsalo kiristäisi kansalaisuuden saamisperusteita

Perussuomalaiset valmistautuu täyttä häkää ensi kevään kuntavaaleihin.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mielestä Suomesta turvapaikan saaneiden kansalaisuuden saamisperusteita tulisi tarkentaa ja tarvittaessa kiristää Tanskan mallin mukaan. Hän tiukentaisi kansalaisuutta hakevien kielitaitovaatimusta, maassa oloaika- ja toimeentulovaatimusta.

– Noita asioita tulisi puntaroida uudelleen. Minusta kansalaisuuden myöntämisen ehdoton edellytys pitäisi olla riittävän mittainen oma toimeentulo ja turvapaikan saaneiden tulisi rakentaa suomalaista yhteiskuntaa yhdessä kantaväestön kanssa, Slunga-Poutsalo sanoo.

Hänen mielestään Suomen kannattaa varautua mahdollisesti edessä olevaan uuteen pakolaisaaltoon.

– Euroopan tilanne on vaikea ja mitä tahansa voi tapahtua tulevaisuudessa.

Kokonaisuudessa hän on tyytyväinen hallituksen harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan.

– Hallitus on tehnyt siihen paljon hyviä muutoksia. Ne olisi tosin pitänyt toteuttaa jo ennen, kun turvapaikanhakijoiden vyöry maahan alkoi. Tällöin olisimme päässeet paljon vähemmällä, Riikka Slunga-Poutsalo pohtii.

Välillä hän kuitenkin sanoo miettivänsä myönnetäänkö turvapaikkoja ja oleskelulupia oikein perustein.

– Esimerkiksi sellainen oudoksuttaa minua, kun turvapaikan saanut henkilö lomailee siinä maassa, josta hän on lähtenyt pakoon. Se panee miettimään, että tarvitseeko hän ihan oikeasti turvapaikkaa.

Slunga-Poutsalo on toiminut puoluesihteerinä reilut kolme vuotta ja kiertää jatkuvasti Suomea ristiin rastiin.

– Ylivoimaisesti eniten palautetta tulee maahanmuuttopolitiikasta. Se puhuttaa kansaa joka puolella maata.

Kuntavaaleihin

4 000-5 000 ehdokasta

Perussuomalaiset valmistautuu täyttä häkää ensi kevään kuntavaaleihin. Puolueen tavoitteena on parempi tulos kuin edellisissä kuntavaaleissa neljä vuotta sitten.

– Viimeksi meillä oli noin neljä tuhatta ehdokasta ja kannatuksemme oli 12,3 prosenttia. Nyt pyrimme saamaan 4 000–5 000 ehdokasta ja edelliskertaa paremman kannatusprosentin, Riikka Slunga-Poutsalo linjaa.

Kirittävää riittää sillä, tuore Alma Median lehtien kannatusmittaus kertoo, että perussuomalaiset saisi kuntavaaleissa kymmenen prosenttia äänistä, jos vaalit pidettäisiin nyt.

– Gallupit ovat gallupeja ja vaaleihin on vielä yli puoli vuotta aikaa. Viimeaikaiset mediahässäkät ovat aiheuttaneet sen, että moni ei halua kertoa kannatuskyselyissä olevansa minkään puolueen kannattaja. Heitä on paljon ja se vääristää tuloksia.

Puoluekokous

ensi kesänä

Ensi kesänä on jälleen katkolla perussuomalaisten puheenjohtajan ja puoluesihteerin pestit, kun jäsenistö kokoontuu puoluekokoukseen.

– Teen päätökseni ehdokkuudestani puoluesihteeriksi kuntavaalien jälkeen, Slunga-Poutsalo sanoo.

Hän muistuttaa, että vaalien tulos vaikuttaa paljon mahdolliseen uudelleenvalintaan.

– Timo Soini totesi minulle aikanaan, että jos vaalit menee hyvin, niin se on puheenjohtajan ansiota ja, jos tulos on huono, niin se on puoluesihteerin syytä.