Sohjokeli jatkuu: Hirveä pelastettiin järvestä Äänekoskella – paluumatkalla pelastuslaitos joutui pulaan itse

Äänekoskella pelastuslaitos tarvittiin apuun, kun koira ajoi hirven jäälle ja jää petti hirven painon alla. Pelastuslaitos kutsuttiin apuun Äänekosken Lintulahden luoteispuolella sijaitsevalle Keskimmäiselle Vuorijärvelle kello 13.49.

Edessä oli tuntien urakka. Hirvi oli vajonnut noin sadan metrin päässä rannasta, ja sitä yritettiin saada erilaisin apuvoimin irti jäistä. Lopulta hirvi oli kauhonut itselleen noin kymmenen neliön kokoisen avannon, jonne se uuvutti kaikki voimansa.

Lopulta tuntien ponnistelu päättyi tuloksettomana. Hirvi hyytyi avantoon ja lopulta se jouduttiin lopettamaan, pelastuslaitos kertoo.

Päivystävällä palomestarilla ei vielä kello 19:n aikaan ollut tarkempia tietoja tapauksesta, sillä paluumatkalla tehtävällä olleen yksikön paloauto suistui liukkaalta tieltä ojaan.

Kuorma-autotyyppinen paloauton peräpää vajosi ojaan eivätkä paikalla olleet palomiehet saaneet sitä omin voimin sohjoisella pikkutiellä liikkeelle. Paikalle kutsuttiin hinauskalustoa, jolla auto saataisiin ylös ja matka takaisin pelastuslaitokselle jatkumaan.

Kello yhdeksän aikaan illalla pelastuslaitokselta kerrottiin, että auto oli saatu vedettyä takaisin tielle, mutta iltapäivällä tehtävälle lähtenyt yksikkö oli edelleen matkalla kohti laitosta.

Paloauton peräpää vajosi sohjoisella tiellä ojaan eikä se sieltä enää liikahtanut ilman hinauskalustoa. Kuva: Keski-Suomen pelastuslaitos
 

Henkilövahinkoja ei ulosajossa sattunut.

Keskimmäinen Vuorijärvi sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Lintulahdesta ja Nelostieltä luoteeseen.

Sohjosään on arveltu jatkuvan vielä parin päivän ajan, ja Ilmatieteen laitos on antanut huonon ajokelin varoituksen muun muassa Keski-Suomen maakuntaan.

Lue myös: Sohjosää jatkuu vielä torstaina ja perjantaina Keski-Suomessa – huonoon ajokeliin syytä varautua
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Sohjosää jatkuu vielä torstaina ja perjantaina Keski-Suomessa – huonoon ajokeliin syytä varautua

Yhdistelmärekka suistui vastaantulevien kaistan yli ojaan Viitasaarella – hytti irtosi törmäyksessä, kuljettaja ei loukkaantunut

Rekka kääntyi poikittain valtatiellä – Nelostien liikenne sakkasi Äänekosken Liimattalassa