Soininvaara kehuu Pekka Kettusta - "Rantaväylä ja kauppakeskukset virheitä"

Entinen kansanedustaja ja vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara sanoo, että herraonni on suosinut Jyväskylää.

Kaupungin hyvällä herraonnella Soininvaara viittaa etenkin Jyväskylän entiseen kaupunginjohtajaan Pekka Kettuseen. Soininvaaran mukaan Kettunen kehitti Jyväskylää rohkeasti modernin kaupungin suuntaan.

Soininvaara kehuu Kettusen työtä näkemykselliseksi toiminnaksi sen urbaanien arvojen ja ydinkeskustaan panostamisen vuoksi. Soininvaaran mielestä ratkaisu oli oikea, vaikka kaupunki velkaantuikin projektissa.

Elävä keskusta tuo Soininvaaran mukaan kaupunkiin luovien alojen työpaikkoja.

- Teollisuuden haaliminen olisi ollut tuhon tie. Teollisuus on katoavaa kansanperinnettä ainakin työllistäjänä. Meillä on monta sellaista teollisuuspaikkakuntaa, jolla ei ole enää mitään toivoa, Soininvaara sanoo.

Ainoa tie

Osmo Soininvaara sanoo, että Jyväskylä pääsee nykyisestä hankalasta talous- ja työttömyystilanteestaan yli vain jatkamalla muuntautumista moderniksi luoviin aloihin panostavaksi kaupungiksi.

- Tampereella on korkea työttömyys, Turussa on korkea työttömyys, Oulussa on korkea työttömyys. Kaikissa kaupungeissa, jotka ovat muuntumassa teollisuuskaupungista moderniksi vuorovaikutuskaupungiksi, on korkea työttömyys. Kyllähän siinä jonkin aikaa kestää, että se rakenteellinen työttömyys siitä poistuu.

Edes Äänekosken biotuotetehtaan kaltaiset jätti-investoinnit eivät riitä pelastajaksi.

- Muistaakseni Äänekosken uusi tehdas työllistää noin kaksisataa henkeä. Se on vähän verrattuna siihen, miten monta työpaikkaa on Kävelykadun ravintoloissa, Soininvaara vertaa.

Elävä keskusta tuo työtä

Soininvaaran mukaan elävä ydinkeskusta houkuttelee kaupunkiin palvelualojen työpaikkojen lisäksi myös luovien alojen työpaikkoja. Siksipä ydinkeskustaan on panostettava. Jyväskylässä se tarkoittaa kävelykatuun satsaamista.

- Yritykset perustetaan sinne, missä on yrittäjän ja hänen puolisonsa mielestä on mukava asua. Toimiva kaupunkirakenne on sellainen, missä on mukava asua. Sellainen kaupunkirakenne, missä elämänmuoto koostuu työssäkäymisestä, kauppaan matkustamisesta ja Salattujen elämien katsomisesta, niin se ei ole yhtä houkuttelevaa, Soininvaara kuvailee.

Karkeita virheitä

Soininvaaran mukaan Jyväskylässä on tehty kaupunkirakenteen kannalta karkeita virheitä.

- Moottoritien vetäminen Jyväsjärven rantaan oli aikoinaan hirvittävä virhe. Se ranta-aluehan olisi ollut kaupungin elävöittäjänä aivan loistava. Rantabulevardi sinne, niin olisihan se ihan toista. Sitä virhettä vaan ei enää saa tekemättömäksi, Soininvaara sanoo.

- Ydinkeskustan ulkopuoliset kauppakeskukset olivat myös valtava virhe. Ne ovat kaupungin syöpä ja pienentävät kaupungin yleistä elinvoimaa. Jos keskusta ei ole elävä, niin keskustasta poistuu hirveä määrä palvelualan työpaikkoja. Eikä sitä poistuvaa terassiravintolaa sinne Prisman parkkipaikalle rakenneta, hän jatkaa.

Kaupungit karussa pudotuspelissä

Soininvaaran mukaan Suomessa on menossa kaupunkien pudotuspeli, jossa Jyväskylä nyt näyttää olevan sillä puolella, joka ei ole putoamassa. Aina näin ei ole ollut, vaan kaupunki lukeutui putoajien joukkoon.

Pudotuspelissä menestymiseen Soininvaaralla on yksinkertaiset lääkkeet.

- Pitää kiinnittää huomiota siihen, että Jyväskylä on sellainen paikka, jossa on kiva elää ja jonne ihmiset mielellään palaavat.

- Jyväskylä on keskellä hienoa luontoa. Pitää yrittää edesauttaa sitä, että ihmisillä on toisaalta mahdollisuus elää kaupunkimaisissa olosuhteissa ja toisaalta luontoon pääsy on mahdollista.

Soininvaara toivoo Jyväskylälle viisaita ja kaukokatseisia päättäjiä.

- Helsinki ja Espoo saavat töpätä aika rajusti ennen kuin ne joutuvat syöksykierteeseen, mutta Turku on osoittanut, että ei se niin mahdottoman vaikeaa ole se töppääminenkään.

Pudotuspelissä pärjätäkseen on Soininvaaran mukaan jatkettava siirtymää teollisuuskaupungista kohti modernia kaupunkia. Lisäksi on tuettava elävää keskustaa ja lakattava tukemasta sen kilpailijoita.

- Toimivaa keskustaa elävöittää asuntojen rakentaminen kävelyetäisyyden päähän keskustasta.

Osmo Soininvaara kirjoitti Jyväskylän hyvästä herraonnesta tuoreimmassa Suomen Kuvalehdessä julkaistussa näkökulmassaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .