Sotatieteiden tohtori Antti Paronen: Selvisikö Ruotsiin suunnitellun iskun taustoista jotain? Se olisi looginen selitys varoitukselle

Sotatieteiden tohtori Antti Parosen mielestä looginen selitys Yhdysvaltain lähetystön julkaisemalle Suomea koskevalle terrorismivaroitukselle olisi se, että viranomaiset olisivat saaneet jotain tietoa verkostosta, joka oli Ruotsiin suunnitellun iskun takana. Ruotsin turvallisuuspoliisi kertoi vapunaattona pidättäneensä kolme ihmistä terroriteon suunnittelusta.

– Jos asia on noin, niin se kertoo aktiivisesta tiedustelu- ja turvallisuusviranomaisten välisestä tiedonjaosta ja yhteistyöstä. Tästä tuskin kuullaan sen enempää, mikäli pidätyksiä tai iskuja ei tapahdu, Paronen kommentoi lauantaina Uutissuomalaiselle.

Sama varoitus Ruotsissa

Yhdysvaltain lähetystö julkaisi perjantaina kansalaisilleen varoituksen terrorin uhasta Suomessa. Samanlainen varoitus annettiin myös Ruotsissa, mutta ei Norjassa, Tanskassa tai Virossa. Toisaalta Norjan lähetystö on julkaissut huhtikuussa vastaavanlaisen ilmoituksen, jossa muistutettiin henkilökohtaisesta turvallisuudesta.

Suojelupoliisi kommentoi asiaa lauantaina Helsingin Sanomille muistuttaen, että lähetystöt ovat "vuosien varrella" antaneet kansalaisilleen varoituksia aiemminkin. Suomen terrorismin uhka-arvio on edelleen kaksi neliportaisella asteikolla arvioiden.

– Supo on täysin oikeassa siinä, että kyseessä on yleisvaroitus. Enemmänkin kyse on siitä miksi se annettiin juuri nyt ja mistä syystä Suomeen ja Ruotsiin. Meillähän tällaisia yleisvaroituksia ei ole annettu, Antti Paronen miettii.

Parosen mielestä varoitus voi olla luonteeltaan yleisluontoinen jo siitä syystä, että viimeaikainen terrorismi on ollut "matalan ammattitaidon" aktiviteettia.

– Iskijät ovat tehneet itsestään tietoisesti vaikeasti havaittavia ja teoistaan hankalia ennustaa. Näin ollen spesifiä varoitusta olisi vaikeahko antaa, Paronen sanoo.

Kehotetaan tarkkaavaisuuteen

Suomen ja Ruotsin lähetystöjen sivuilla julkaistuissa varoituksissa sanotaan Yhdysvaltain hallinnon olevan huolissaan väkivaltaisista hyökkäyksistä ja sieppauksista, joissa terroristit pyrkivät ottamaan kohteikseen Yhdysvaltojen kansalaisia, myös lapsia.

– Aiemmin he ovat käyttäneet veitsiä, aseita ja ajoneuvoja, tiedotteessa mainitaan.

Yhdysvaltojen kansalaisia pyydetään pysymään tarkkaavaisina julkisilla paikoilla, kuten kouluissa, sairaaloissa ja turistikohteissa.

– Suomi mainitaan, mutta ei puhuta nimenomaan Suomesta, Suojelupoliisin viestintä vastasi Helsingin Sanomien mukaan myöhään perjantai-iltana.

Supon tietoon ei ole tullut sellaista tietoa Suomeen kohdistuvista uhista, joihin tämä varoitus voisi viitata. Lehden mukaan ajoitus saattaisi liittyä myös alkavaan lomakauteen, jolloin amerikkalaiset matkustavat Eurooppaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .