Sotaveteraanien kultainen ansioristi kahdelle keskisuomalaiselle – katso kaikki tunnustuksen saajat

Suomen Sotaveteraaniliiton hallitus on myöntänyt Sotaveteraanien kultaisen ansioristin 47 henkilölle ja Sotaveteraaniliiton ansiomitalin 69 henkilölle. Heidän joukossaan on soteveteraanityön päämäärien hyväksi toimineita ihmisiä yksityishenkilöistä politiikan ja kulttuurin merkkihenkilöihin.

Tänä vuonna ansiomerkkien saajiin lukeutuvat muun muassa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, työministeri Jari Lindström, kansanedustaja Simon Elo sekä Tuntematon sotilas -elokuvan ohjaaja Aku Louhimies.

Keski-Suomesta sotaveteraanien kultainen ansioristi myönnettiin jämsäläisille Raili Kivilahdelle ja Hilkka Siltaselle ja Sotaveteraaniliiton ansiomitali myönnettiin jyväskyläläiselle Hannu Piispaselle.

Kultainen ansioristi on liiton merkittävin tunnustus. Se voidaan myöntää tunnustuksena liiton tarkoitusperien hyväksi tehdystä erittäin merkittävästä ja pitkään jatkuneesta työstä.

Sotaveteraaniliiton ansiomitali voidaan puolestaan myöntää sotaveteraanityön päämäärien hyväksi ansiokkaasti liiton tai sen jäenyhdistysten toiminnassa ansioituneelle henkilölle.

Kaikki kultaisen ansioristin saajat:

Iiro Aalto, Kitee

Marketta Asikainen, Lahti

Toivo Grönlund, Espoo

Asta Heickell, Helsinki

Antti Heikkilä, Taivassalo

Kalervo Hellsten, Kouvola

Eira Häkkä, Padasjoki

Rauha Hämäläinen, Järvenpää

Erkki Härkälä, Huittinen

Sirkka Iljin, Raisio

Mauri Jaakkola, Helsinki

Raili Jantunen, Heinola

Kalervo Jokinen, Salo

Marja-Liisa Kaltio, Oulu

Anna-Liisa Kankaanpää, Sievi

Pertti Keihäs, Turku

Raili Kivilahti, Jämsä

Pentti Koistinen, Lantana, USA

Sinikka Konkola, Salo

Aarre Koskenmäki, Helsinki

Viljo Lehtonen, Helsinki

Neidre Lembit, Tallinna

Anneli Lius, Mänttä-Vilppula

Teuvo Mahrberg, Hämeenlinna

Ritva Muhola, Sievi

Heikki Mäkelä, Orivesi

Veikko Mäkelä, Hämeenlinna

Matti Naskali, Ulvila

Terttu Nuppola, Kouvola

Hans Nyholm, Lake Worth, USA

Matti Passi, Vantaa

Sinikka Peronius, Pälkäne

Reino Perta, Kirkkonummi

Raimo Pohjanheimo, Tampere

Esko Rantanen, Huittinen

Hilkka Rantio, Espoo

Raimo Riikonen, Espoo

Raili Saastamoinen, Keitele

Matias Santamäki, Karijoki

Hilkka Siltanen, Jämsä

Mirja Silvan, Lake Worth, USA

Christer Sundman, Borgå

Aulis Suominen, Taivassalo

Eino Takala, Alajärvi

Raimo Tonttila, Orivesi

Pauli Uusimäki, Vimpeli

Finn-Göran Wennström, Helsinki

Kaikki ansiomitalin saajat:

Mikko Aaltonen, apulaispormestari, Tampere

Jarmo Ahonen, liikennöitsijä, Hamina

Jens Christian Andersen, ministerråd, Denmark

Aulikki Blomqvist, veteraaniyhdyshenkilö. Porvoo

Simon Elo, kansanedustaja, Espoo

Heli Erkkilä, diakoni, Helsinki

Pekka Eskelinen, johtava terveyskeskuslääkäri, Paimio

Rainer Fabricius, rauhanturvaaja, Juva

Nadia Gustafsson, lentoemäntä, Espoo

Miia Haavisto, tuottaja, Helsinki

Pekka Juhani Halinen, työsuhdepäällikkö, Kouvola

Erkki Jaakko, koulutustarkastaja, Kauhajoki

Merja Heinonen, palveluohjaaja, Ylivieska

Simo Holopainen, toimittaja, Helsinki

Erika Honkanen, kulttuurikoordinaattori, Nokia

Raimo Honkanen, liikenneneuvos, Mikkeli

Sirpa Hämäläinen, palveluohjaaja, Viitasaari

Merja Junttila, vastaava fysioterapeutti, Mynämäki

Tuomo Juntunen, toimitusjohtaja, Kangasala

Marja Kangasniemi, lentoemäntä, Nurmijärvi

Matti Karhos, kulttuuriasiainpäällikkö, Lahti

Mauri Keinänen, asiakaspäällikkö, Hyvinkää

Ib Ketler, kriminalinspektör, Denmark

Timo Kivinen, kenraaliluutnantti, Helsinki

Kalevi Kiviniitty, professori, Siikajoki

Vesa Koivisto, kirkkoherra, Järvenpää

Kirsti Kosonen, lentoemäntä, Nurmijärvi

Pia Kuhakoski, deputy country manager, Helsinki

Erkki Kukkonen, kaupunginjohtaja, Järvenpää

Mika Kulju, historioitsija, Tornio

Taisto Kuronen, asiamies, Vantaa

Matti Juha Käkelä, päätoimittaja, Kurikka

Marianne Känä, kirkkoherra, Eurajoki

Ilari Laine, toimitusjohtaja, Helsinki

Marjo Laitakari, lentoemäntä, Helsinki

Anu Lehtinen, yksikön päällikkö, Nokia

Sari Leino-Laine, lentoemäntä, Hyvinkää

Jari Lindström, työministeri, Kouvola

Aku Louhimies, ohjaaja, Helsinki

Juhana Manner, toimitusjohtaja, Helsinki

Elina Melgin, toimitusjohtaja, Helsinki

Helena Moilanen, diakonissa, Helsinki

Kimmo Mäkinen, yliluutnantti, Kaarina

Tuomo Niiranen, rauhanturvaaja, Hirvensalmi

Peeter Paenurm, sotilaspappi, Harumaa

Pertti Peltonen, yrittäjä, Rauma

Marja-Leena Pihlajamaa, osastonhoitaja, Helsinki

Hannu Piispanen, rauhanturvaaja, Jyväskylä

Peep Pillak, historioitsija

Antti Prepula, turvallisuuspäällikkö, Lahti

Veli-Matti Puolakka, liikennöitsijä, Kouvola

Gunvor Pått, stud.merk., Vasa

Timo Raikko, toimitusjohtaja, Pöytyä

Erkki Rautiainen, johtaja, Oulu

Esa Ruuttunen, oopperalaulaja, Vantaa

Rami Saarela, luova johtaja, Helsinki

Annika Saarikko, perhe- ja peruspalveluministeri, Turku

Veli-Matti Salo, hallituksen puheenjohtaja, Porvoo

Juha Saura, maatalousyrittäjä, Pöytyä

Markus Seppälä, vaskisoitinopettaja, Alavieska

Sirkku Soini, general counsel, Helsinki

Kaarina Suhonen, pääsihteeri, Lahti

Eija-Liisa Suisto, toiminnanjohtaja, Oripää

Pekka Timonen, filosofian maisteri, Helsinki

Petri Toivonen, tasavallan presidentin adjutantti, Helsinki

Antti Tukeva, maanviljelysneuvos, Kurikka

Irja Tulonen, kunnallisneuvos, Tampere

Katja Uitus-Mäntylä, vanhustyönjohtaja, Nokia

Heini Vilbiks, historioitsija, Viro

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .