Sote-laskelma: Uudistuksen menot kasvavat enemmän kuin tulot

Kuntien talouden sopeutustarve siirtyy maakunnille.

Menot kasvavat tuloja enemmän kaikissa maakunnissa sote- ja maakuntauudistuksen seurauksena. Tämä käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämästä laskelmasta.

– Haluamme, että ihmiset huomaisivat, että kun menot siirretään maakuntaan, se oikeasti tarkoittaa jotain. Mielestäni tästä eivät esimerkiksi kuntajohtajat ole puhuneet, sanoo laskelman tekemisestä vastanneen Perlacon Oy:n konsultti Eero Laesterä.

Kuntien talouden sopeutustarve siis siirtyy maakunnille.

Selvityksen mukaan Uudellamaalla sopeutustarve vuoteen 2030 mennessä on suurin, ja se kasvaa 564 eurolla asukasta kohden.

– Uudellemaalle tulee kaikkein eniten kaikkein vanhimpia, Laesterä selittää.

Sopeutumistarve on alhaisin Keski-Suomessa, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Laskelmassa otettiin huomioon sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen menot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.