Sote-professori: Kokonaisuuden pitää edetä, mutta siirtymäaikaa tarvitaan lisää

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen aikataulu on tiukka, mutta se ei saisi estää kokonaisuuden etenemistä, sanoo sote-asiantuntija, Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo. Hiilamon mielestä uudistukseen tarvitaan kuitenkin pidemmät siirtymäajat kuin hallitus on esittänyt.

– Mielestäni olisi hyvä, että asiakassetelissä ja henkilökohtaisessa budjetissa olisi vielä yhden vuoden lisäsiirtymäaika. Olen myös sitä mieltä, että maakunnat voisivat siirtyä sote-keskuksiin vuodesta 2021 vuoteen 2024 joustavasti oman harkintansa mukaan. Näistä siirtymäajoista tuntuu olevan aika laaja yhteisymmärrys, että ne olisivat ihan tarpeellisia, Hiilamo sanoi.

Hiilamo oli perustuslakivaliokunnan perjantaina kuulemista lukuisista sote-professoreista ainoa, joka valaisi näkemyksiään medialle.

Hiilamon mielestä markkinaohjautuva valinnanvapausjärjestelmä on Suomessa niin uusi asia, että siihen siirtymisessä olisi hyvä olla enemmän aikaa.

Perustuslakivaliokunta istui perjantaina viisi tuntia kuulemassa soten valinnanvapauslain sisällöt tuntevia professoreita. Enin aika aamupäivästä meni kysymyksiin ja vastauksiin. Myös liuta valtiosääntöoppineita oli kuuntelemassa keskustelua.

Hallitukselta odotetaan erinäisiä arvioita vielä

Valiokuntien keskeneräiset asiat eivät ole julkisia. Tästä syystä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) ei paljon keskustelun sisällöistä medialle pukahtanut.

– Asia etenee nyt niin, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden lausunnot lähetetään perustuslakiasiantuntijoille, joista monet olivat tänään läsnä seuraamassa kokousta. Sen jälkeen odotamme heidän kommenttejaan siitä, millä tavalla sisältöasiantuntijoiden näkemykset vaikuttavat heidän lausuntoihinsa, Lapintie kuvaili prosessia.

Valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden kuuleminen tästä on hänen mukaansa toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Lapintie sanoo, että perustuslakivaliokunta odottaa yhä hallitukselta kokonaisarviota tasavertaisuuden toteutumisesta eri maakuntien välillä ja kansalaisten välillä.

– Eilen pyysimme hallitukselta myös kokonaisnäkemystä EU-oikeudellisista kysymyksistä.

Puheenjohtaja arvioi, että tulossa on vielä monia pitkiä kokouksia ennen kuin perustuslakivaliokunta saa lausuntonsa valmiiksi. Tavoite on toukokuun aikana.

– Kyseessä ei ole pelkästään valinnanvapauslainsäädäntö, vaan myös valtion luova-järjestelmän eli maakuntahallinnon perustaminen. En ole laskenut, mutta ne ovat yhteensä tuhansia sivuja.

Lapintie kuitenkin muistuttaa, että aikataulu ei ole pelkästään perustuslakivaliokunnasta kiinni.

– On välttämätöntä, että sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut oman mietintöluonnoksensa aikaiseksi, perustuslakivaliokunta arvioi vielä sitä.

Myös sosiaali- ja terveysvaliokunnalla on listoillaan vielä lukuisia asiantuntijakuulemisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.