Sote-uudistuksen valinnanvapaudesta on syntynyt sopu hallituksessa yöllä

 Maakunta-, sote- ja valinnanvapauslait on tarkoitus käsitellä eduskunnassa yhtä aikaa kevätkauden 2018 aikana.

STT:n tietojen mukaan sote-uudistuksen valinnanvapaudesta on syntynyt hallituspuolueiden kesken sopu yöllä. Sisällöstä kerrotaan myöhemmin tänään.

Hallituksen reformiministeriryhmä on neuvotellut viime päivinä tiiviisti valinnanvapauslain uudesta versiosta, jossa on huomioitu eduskunnan perustuslakivaliokunnan kesällä esittämät rajaukset ja vaatimukset. Tätä ennen virkamiehet ovat työstäneet esitystä kesästä lähtien.

Ministereillä on ollut puitavana vielä isoja kysymyksiä liittyen muun muassa markkinoiden hallittuun avaamiseen yksityisille toimijoille. Ratkaistavana on ollut esimerkiksi se, mitä tehdään niille asiakkaille, jotka eivät oma-aloitteisesti listaudu mihinkään sote-keskukseen.

Sote- ja maakuntauudistuksen on tarkoitus tulla voimaan tammikuun 2020 alusta. Tällöin sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyisi maakunnille.

Valinnanvapauden on puolestaan tarkoitus laajentua erillisen vaiheistuksen mukaan vuoden 2020 alusta lähtien. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) totesi viime viikolla, että myös vaiheistus on yksi kysymys, jota reformiministeriryhmä käsittelee.

 Maakunta-, sote- ja valinnanvapauslait on tarkoitus käsitellä eduskunnassa yhtä aikaa kevätkauden 2018 aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.