Sote-uudistus halutaan voimaan vuoden 2017 alusta

Sote-uudistuksen toteuttamisesta säädetään laki ensi vuonna. Viiden sote-alueen on määrä aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2017.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) totesi parlamentaarisen ohjausryhmän sovun synnyttyä, että ratkaisussa kaikki puolueet tekivät myönnytyksiä. Nyt tehdyt linjaukset täydentävät sopua, joka saatiin aikaan eduskuntapuolueiden kesken kehysriihen yhteydessä maaliskuussa.

Uudistuksessa sote-alueet tekevät kerran neljässä vuodessa järjestämispäätökset, joissa linjataan, miten sosiaali- ja terveyshuolto toteutetaan. Toteuttamisvastuu on kunnilla ja kuntayhtymillä. Kunnat ja kuntayhtymät voivat tuottaa palveluita itse tai hankkia niitä ulkopuolelta.

Uudistukseen sisältyvät myös kriteerit sille, milloin ja millä ehdoilla palveluja voidaan keskittää.

- Kyse on isoista alueista. Aivan varmasti tulee haasteita asukkaiden kuulemisessa, Huovinen myönsi.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen on tyytyväinen, että kunnat ja kuntayhtymät ovat vastaisuudessakin vastuussa siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan.

Samalla valtion ohjaus lisääntyy. Haataisen mukaan tässä on pidettävä huolta, että vastuuta ei siirretä pois paikalliselta tasolta.

Hän muistutti, ettei sote-uudistus ratkaise sitä, missä palveluita tuotetaan.

--

Korjattu juttua kello 17.55: Huovinen on peruspalveluministeri, ei sosiaali- ja terveysministeri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustan Sipilä: Sote-ratkaisun mittaluokka on riittävä

SDP:n Rinne liittyi sote-kiittelijöiden joukkoon

Sote-sopu sai kiitosta yli puoluerajojen