Sovittelija: "Jos kannoissa ei tapahdu muutoksia, edessä voi olla pitkäkin lakko"

Valtakunnansovittelija Minna Helle kertoo, että Postin lakonuhassa ei ollut nyt mitään tehtävissä sovun löytymiseksi. Jos osapuolten kannoissa ei tapahdu muutoksia, edessä voi hänen mukaansa olla pitkäkin lakko.

Helteen mukaan neuvottelujen isoin kysymys on, edellyttääkö Postin tulevaisuuden turvaaminen muutoksia työehtoihin ja kustannussäästöjä. Kiista koskee siis hyvin perustavanlaatuista kysymystä, hän kuvaa.

Sovittelija tapaa työntekijöiden ja työnantajien edustajat seuraavan kerran ensi maanantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Postin lakko alkaa torstaina – "Ei minkäänlaisia edellytyksiä sopuun"

AKT:n Piirainen: Tukitoimista voidaan päättää lähipäivinä

PAU:n Nieminen: Seuraavaksi mietitään mahdollisia tukipyyntöjä

Paltan Aarto: Olemme edelleen lähtöruudussa

Posti ennakoi suuria palveluhäiriöitä mahdollisen lakon aikana