Stubbin mahdollisuudet EU:n kärkipaikkaan selkiytyvät tänään

Tänään ratkeaa, ketkä kisaavat Euroopan kansanpuolueen eli EPP:n kärkiehdokkuudesta.

Tähän mennessä mukaan ovat ilmoittautuneet Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb ja EPP:n parlamenttiryhmän puheenjohtaja Manfred Weber. Ilmoittautumisaika ehdokkaaksi päättyy tänään.

EPP valitsee kärkiehdokkaansa 7. ja 8. marraskuuta Helsingissä. Valinnan tekevät reippaasti yli 700 äänioikeutettua, jotka tulevat eurooppalaisista keskustaoikeistolaisista puolueista. Suuri osa heistä on puolueen meppejä.

Weberiä on pidetty ennakkosuosikkina, koska äänioikeutetuista iso osa on saksalaisia, mutta myös siksi, että moni haluaa tukea saksalaista. Stubb tekee kuitenkin selvästi näkyvämpää kampanjaa, mikä voi vedota puolueen jäseniin.

Kärkiehdokkaat ovat puolueiden ehdokkaita komission puheenjohtajaksi.

EU-vaalien suurimman puolueen kärkiehdokkaalla on hyvät mahdollisuudet nousta komission johtoon, mutta varmaa se ei ole, koska järjestelystä ei ole sovittu EU-sopimuksissa.

Vaalien jälkeisessä tuolileikissä valituksi voi tulla joku muukin. EPP:stä paikalle on pohdittu esimerkiksi ranskalaista Michel Barnieria, joka ei asetu mukaan kärkiehdokaskisaan kesken olevien brexit-neuvotteluiden takia.

Barnier oli ehdolla EPP:n kärkiehdokkaaksi vuonna 2014, mutta hävisi luxemburgilaiselle Jean-Claude Junckerille, joka vaalien jälkeen myös nousi komission johtoon.

Paineita kärkiehdokasmenettelyn noudattamiseen lisää EU-parlamentti. Parlamentti on linjannut, että se voi torjua ehdokkaat komission puheenjohtajaksi, jos he eivät ole olleet kärkiehdokkaina.