Subjektiivisen päivähoito-oikeuden palautus etenee – lakiluonnos lähti lausunnoille

Lakien ehdotetaan astuvan voimaan ensi vuoden elokuussa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on saanut valmiiksi luonnoksen lainmuutoksesta subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamiseksi. Ministeriö kertoo lakiluonnoksen lähtevän lausunnoille.

Varhaiskasvatusoikeus on ollut rajattu 20 tuntiin viikossa vuodesta 2016 lähtien. Rajaus koskee lapsia, joiden vanhemmat eivät työskentele tai opiskele kokopäiväisesti.

Aiemmin rajoittamattoman varhaiskasvatusoikeuden kiristykset perustuivat edellisen hallituksen säästötoimiin. Nykyinen hallitus ilmoitti ohjelmassaan palauttavansa kokoaikaisen oikeuden varhaiskasvatukseen.

– Lapsi tarvitsee laadukasta ja kattavaa varhaiskasvatusta sekä ikäistensä seuraa riippumatta siitä, ovatko hänen vanhempansa töissä vai eivät. Subjektiivisen oikeuden palauttaminen on tärkeä askel varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisessä, opetusministeri Li Andersson toteaa tiedotteessa.

Lausunnot on annettava 22. elokuuta mennessä. Lakien ehdotetaan astuvan voimaan elokuun alussa vuonna 2020.

Päivähoito-oikeuden palautus maksaa vuodesta 2021 lukien noin 17 miljoonaa euroa vuodessa. Kunnille lankeavat kustannukset korvataan valtionosuuksia korottamalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.