Sunnuntaisuomalainen sai kaksi journalismipalkintoa

Sivusto voitti Paras sivu -kilpailun ja tuli toiseksi Paras juttu -kilpailussa.

Sunnuntaisuomalainen on palkittu kahdessa sarjassa Sanomalehtien Liiton järjestämässä Vuoden parhaat -journalismikilpailussa. Sunnuntaisuomalainen voitti Paras sivu -ulkoasukilpailussa ja sai toisen palkinnon Paras juttu -kilpailussa.

Ulkoasukilpailun voitto tuli suurten lehtien (levikki yli 10 000 kappaletta) kilpailun feature-sarjassa. Voittanut työ oli Tungosta tarhassa -kirjoituksen kansi, jossa oli pehmoleluja kuvastamassa varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvua. Kuvituksen suunnitteli graafikko Anniina Louhivuori ja pehmolelut kuvasi valokuvaaja Riku Luomaa. Jutun kirjoitti toimittaja Terhi Säynäjärvi.

Juttukilpailun palkinto tuli näkökulmien sarjassa. Toimittaja Heikki Kärjen kirjoittama Anteeksi että olen köyhä käsitteli nykyajan köyhyyttä kirjoittajan oman lapsuuden kautta.

Kärjen kirjoitus julkaistiin viime vuoden helmikuussa ja palkittu kansisivu viime vuoden maaliskuussa.

Tuomaristo perusteli Sunnuntaisuomalaisen voittoa näin:

"Sisältö ja ulkoasu puhuvat samaa kieltä. Hyvä oivallus, puhdas toteutus, aihe tulee inhimilliseksi. Persoonallinen ja sympaattinen sivu, joka ei vaadi selityksiä. Aihe on kuvitettu oivaltavalla tavalla, paljon parempi kuin perinteinen toteutus, jossa olisi vain kuvattu ahdasta tarhaa lapsilaumoineen. Hienoa myös, että kaikki lelut ovat keskenään eri näköisiä ja kokoisia – monimuotoisuus tulee esiin."

Suurten lehtien sarjassa toiseksi tuli Turun Sanomat ja kolmanneksi Hufvudstadsbladet. Tungosta tarhassa -kirjoituksen kansi on jo aiemmin palkittu kansainvälisessä European Newspaper Award -kilpailussa viime syksynä.

Paras juttu -kilpailussa kärki erottui tuomariston mukaan jokaisessa sarjassa. Näkökulmien lisäksi palkittiin parhaat uutisjutut ja parhaat feature-jutut. Sunnuntaisuomalaisen palkintoa tuomaristo perusteli näin:

"Henkilökohtainen kolumni, joka nostaa esille suhteelliseen köyhyyteen liittyviä arkisia tunteita. Tekstissä on yksityinen ulottuvuus, mutta kolumni nousee yleiselle tasolle. Kirjoittaja tarttui aiheeseen jo ennen kuin köyhyysteema tuli voimalla julkisuuteen loppuvuodesta."

Heikki Kärkeä voi pitää suomalaisen journalismin Saara Aaltona, sillä hän oli Paras juttu -kilpailun kärkijoukossa jo kolmatta kevättä peräkkäin. Myös viime vuonna Kärjen näkökulmakirjoitus tuli kisassa toiseksi.

Näkökulmien sarjan voitti Lännen Median Lauri Nurmi kirjoituksellaan Venäjän toimista Syyriassa.

Uutisten sarjan voitti Turun Sanomien Rebekka Härkönen jutullaan Turun kaupunginsairaalan vanhuspsykiatrian osaston ihmisoikeusrikkomuksista. Feature-sarjan ykkönen oli Maaseudun Tulevaisuuden Tuulikki Viilo jutullaan ylivelkaantuneista maataloustuottajista.

Sunnuntaisuomalainen on voittanut kahdenkymmenen vuoden historiansa aikana noin 55 kansainvälistä ja kotimaista ulkoasupalkintoa.

Sivusto on palkittu aiemmin useita kertoja myös Sanomalehtien Liiton Paras juttu -kilpailussa ja se on voittanut kahdesti Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon.

Sanomalehtien Liiton tämän vuoden kilpailun voittajat julkistettiin torstaina ja heidät palkittiin liiton kevätseminaarissa Hämeenlinnassa.

Sunnuntaisuomalaista julkaisevat Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat.

Juttua korjattu 5.5.2017 klo 10:09 Palkitun kansisivun valokuvat otti Riku Luomaa, ei Riku Luoma.