Suomalainenkin kala saattaa saada ympäristömerkin

Kauppojen kalatiskeillä ja säilykehyllyillä näkee yhä useammin MSC:n eli Marine Stewardship Councilin merkin. Se kertoo, että kala on pyydetty kestävällä tavalla eikä samalla ole aiheutettu vahinkoa uhanalaisille lajeille. Myös suomalaiselle kalalle puuhataan nyt ympäristömerkkiä. Toistaiseksi MSC:n merkki koskettaa suomalaisia vain tuontikalan osalta.

– Uudet keinot suomalaisen ammattikalastuksen kehittämiseksi ovat tarpeen. Kestävän kalastuksen standardeille ja ympäristömerkeille on kysyntää tulevaisuudessa, MSC:n Suomen-projektipäällikkö Janne Posti uskoo.

MSC:n merkki tunnetaan yhä paremmin Suomessakin: hiljattain 27 prosenttia Suomen vähittäiskaupan asiakkaista tunnisti merkin. Toisaalta vain kuusi prosenttia tiesi tarkasti, mistä on kyse. Suomen ruokakauppojen hyllyiltä ja altaista löytyy tällä hetkellä 366 MSC:n merkillä varustettua tuotetta. Maailmalla sellaisia on yhtensä jo 25 000.

Suomalainen söi vuonna 2013 keskimäärin 10,8 kiloa tuontikalaa ja 3,8 kiloa kotimaista. Kasvatetun tuontilohen – useimmiten norjalaisen – osuus tästä on ylivoimainen: neljä kiloa.

Norjassa turskanpyytäjät ovat oppineet kantapään kautta, että kestävä kalakanta tarkoittaa myös kestävää elinkeinoa. Sunnuntaisuomalainen kävi turskanpyytäjien matkassa Lofooteilla.

Lue lisää sunnuntaisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Poliisi: Mielenosoituksiin osallistui Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminnassa olevia henkilöitä, kuva- ja videomateriaalia käydään läpi

Linnan juhlia seurattiin aiempaa enemmän verkossa – tv-lähetyksillä yhteensä kolme miljoonaa katsojaa

Keskustan varapuheenjohtaja kertoo, että hallitus on kipuillut alusta alkaen – "Vahvaa luottamusta ei ole pystytty rakentamaan"

Tuhannet yhdistävät lukion ja ulkomaat – Jyväskylässä opiskelijoita hemmotellaan maksuttomalla opintojaksolla eri puolilla Eurooppaa

Puhemies Vanhanen Ylen Ykkösaamussa: Keskustelu uusista vaaleista hallituskriisin yhteydessä ylitse kaiken suhteellisuuden

Eurojackpotin päävoitto pelattiin Janakkalassa

Suomalaisoperaattorit luottavat Huawein tekniikkaan – ”todisteita Huawein laitteisiin liittyvistä tietoturvariskeistä ei ole esitetty”

Ihminen jäi junan alle Jyväskylässä – rataliikenne Jyväskylän ja Jämsän välillä jatkuu

Yön uutiskooste: Puolueet vastaavat tänään Antti Rinteen kysymyksiin, itsenäisyyspäivän mielenosoitusten kiinniotetuista suurin osa päästetty vapaaksi, Ericssonille miljardisakot

Kirjailija Hannele Huovi vei Linnaan erikoisia terveisiä – "Etiketti on tärkeää, karhutkin sen tietävät"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.