"Suomalaisesta joulupukista ei oikein tykätty, kun se oli humalassa jo tullessaan" – Nykypukin hahmo on aitoa Coca-Colan mainontaa 1930-luvulta

Punaposkinen ja valkopartainen joulupukkihahmo ei ole ollut aina samanlainen Korvatunturilla joulujen välit köllöttelevä pyknikko. Kunnia nimenomaan tästä kuvitelmasta kuuluu suomalaissukuiselle kuvittaja Haddon Sundblomille, joka loi kuvatunlaisen, Coca-Colan mainoksista tutun hahmon 1930-luvulla.

 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko vahvistaa, että Suomessa alun perin tunnetuksi tullut joulupukki oli muutenkin ihan jotain muuta kuin kiltti punaposki.

– Meidän perinteinen pukkimme on ollut sellainen kuvatus, jolla on ollut naamari ja lammasturkkinuttu nurinpäin käännettynä – tai mitä vaan muuta rekvisiittaa, mikä näyttää hurjalta ja tunnistamattomalta, Nirkko sanoo.

– Pukki tuli yleensä nuorten aikuisten ryhmän mukana, eikä porukka tuonut lahjoja, vaan vaati kestitystä.

Nirkon mukaan molemmat hahmot olivat käytössä samaankin aikaan, mutta vain Sundblomin luoma hahmo on jäänyt elämään.

– Vanhasta pukista ei tykätty, kun se oli usein humalassa jo tullessaan. Joulupukki oli silloin enemmän aikuisten viihdettä.

Nykyaikaisen suomalaisen joulujuhlan konsepti rakennettiin 1920-luvun kansakouluissa.

– Silloin piti olla kuusijuhla, jossa oli joulupukki, joulukuusi ja myös joulukortteja annettiin ja lähetettiin, Nirkko sanoo.

– Amerikkalaisillakin oli joulupukki jo 1930-luvulla, mutta meillä ei siitä juuri tiedetty. Coca-Cola pukkihahmoineen tuli Suomeen 1950-luvulla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .