Suomalaiset eivät ehkä ymmärrä käyttävänsä tekoälyä päivittäin

Läpinäkyvyys näyttää tutkimuksen mukaan olevan suomalaisille tärkeää.

Suomalaiset tuntevat tekoälyn huonoiten Euroopassa, ilmenee markkinointitoimisto OMD:n tutkimuksesta. Suomalaisista vain alle puolet tuntee tekoälyn, kun esimerkiksi kyselyn mallimaassa Espanjassa osuus on jopa 87 prosenttia. Eurooppalaisista 63 prosenttia kokee, että tekoäly on jossain määrin tuttu.

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut tavoitteekseen nostaa Suomen tekoälyn kärkimaaksi. OMD Finlandin strategiajohtaja Timo Paloheimon mukaan tämä on haastavaa, sillä suuri osa kansasta on jälkijunassa.

Tekoäly on nykyään läsnä monessa paikassa. OMD nostaa esimerkeiksi Facebookin, joka tunnistaa tekoälyn avulla kuvista kaverit sekä Netflixin, joka suosittelee käyttäjälle seuraavaa elokuvaa katseluhistorian perusteella.

– On todennäköistä, etteivät vastaajat ymmärrä olevansa tekoälyn kanssa tekemisissä päivittäin, arvelee Paloheimo tiedotteessa.

Epäilevä suhtautuminen

Tutkimuksessa kysyttiin myös, luottavatko ihmiset tekoälyyn. Suomalaisista 18–34-vuotiaista jopa 49 prosenttia oli sitä mieltä, etteivät he tarvitse tekoälyä, kun eurooppalaisten keskiarvo on 36 prosenttia. Suoranaista epäluottamusta kokee 39 prosenttia suomalaisvastaajista ja vain 14 prosenttia luottaa tekoälyyn. Vastaavat eurooppalaisten keskiarvot olivat kyselyssä 33 ja 23 prosenttia.

Läpinäkyvyys näyttää tutkimuksen mukaan olevan suomalaisille tärkeää. 80 prosenttia vastaajista piti tärkeimpänä sitä, että dataa keräävä yritys kertoo, mihin tietoa hyödynnetään ja että kuluttajalla on pääsy omiin tietoihinsa.

– Suomalaiset haluavat kontrolloida heistä kerättyä tietoa. Mikäli organisaatiot haluavat hyödyntää tekoälyä, on toiminnan läpinäkyvyys olennaista, Paloheimo kertoo.

Tutkimuksessa oli mukana 12 Euroopan maata: Suomi, Iso-Britannia, Italia, Espanja, Saksa, Venäjä, Romania, Hollanti, Puola, Tanska, Norja ja Ruotsi. Vastaajia oli yhteensä 14 960, joista suomalaisten osuus oli vajaat 1 400.