Suomalaiset luottavat eniten ruotsalaisiin

Suomalaiset näyttävät luottavan oman maansa kansalaisten jälkeen seuraavaksi eniten ruotsalaisiin, selviää Valittujen Palojen tilaajille tehdystä kyselystä. Luottamus on molemminpuolista, sillä ruotsalaiset luottavat oman maansa kansalaisten jälkeen eniten suomalaisiin.

Kyselyyn vastanneet suomalaiset luottavat eurooppalaisista vähiten venäläisiin. Peräti kolme viidestä vastaajasta sanoo, ettei luota heihin. Näin vastanneita Suomessa on eniten koko Euroopassa.

Suomalaiset sijoittuvat listalla luotettavuudessa jaetulle kuudennelle sijalle englantilaisten kanssa. Eniten suomalaisiin luottavat ruotsalaisten ohella sveitsiläiset ja itävaltalaiset.

Suomessa tutkimukseen vastasi lähes 1 400 lehden tilaajaa. Kuudessatoista Euroopan maassa siihen vastasi 24 000 henkilöä. Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, mihin tuotemerkkeihin kuluttajat luottavat. Lisäksi kysyttiin luottamusta eri maiden ihmisiin, ruokaan ja lomakohteisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.