Suomalaiset sallivat tupakoinnin julkisilla paikoilla

Enemmistö suomalaisista sallii tupakoinnin julkisilla paikoilla. Aamulehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä ilmenee, että lähes kaksi kolmesta suomalaisesta ei rajoittaisi tupakointia nykyistä enempää julkisilla paikoilla.

Lehden mukaan yli kolmannes vastanneista lisäisi tupakoinnin rajoituksia nykyisestään. Lisärajoitusten kannattajista puolet kieltäisi tupakoinnin työaikana ja kolmannes sauhuttelun kaikilla julkisilla paikoilla, myös ulkona. Ravintoloiden tupakkakoppien poistamisen kannalla oli neljännes.

Kyselyn mukaan nuoret 15–24-vuotiaat ovat kaikkein innokkaimpia savuttelijoita. Heistä ilmoitti polttavansa säännöllisesti yli neljännes.

Kyselyyn haastateltiin viime viikolla 1 014 henkilöä, jotka olivat 15–79-vuotiaita. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.