Suomalaisnuoret rynnistivät viime lukuvuonna ulkomaille

Erasmus-vaihto kasvatti viime lukuvuonna reilusti suosiotaan. Lukuvuonna 2015–2016 vaihdossa kävi 4 580 opiskelijaa, mikä on yli seitsemän prosenttia enemmän kuin edellisenä lukuvuonna.

Opetushallituksen vastaava asiantuntija Anni Kallio pitää pienenä ihmeenä, että vaihto-opiskelijoiden määrä kasvoi näin paljon. Erasmus-opiskelijoiden määrä on kasvanut lähes tasaisesti viime vuosina.

Kasvuluvuista huolimatta vaihtoon lähteminen myös arveluttaa opiskelijoita. Kallion mukaan lähtemistä harkitaan tarkoin taloudellisen epävarmuuden, työnäkymien ja kiristyneiden opintoaikojen takia. Korkeakoulut ovat raportoineet myös terrorismin arveluttaneen lähtijöitä.

Nuoret aikuiset tekevät Erasmuksen kautta myös työharjoittelua. Harjoitteluun lähti viime lukuvuonna 2015–2016 noin 1 300 opiskelijaa, mikä on hieman vähemmän kuin aiemmin.

Suomi saa lähivuosina aiempaa enemmän EU-rahoitusta Erasmukseen, mikä saattaa edelleen nostaa lähtijöiden määrää. Kallion mukaan tilanne korkeakouluissa on jo nyt se, että vaihtoon pääsevät melkein kaikki halukkaat. Lisäraha saatetaankin käyttää myös opiskelijoiden apurahojen nostamiseen.

Vaihtokohteista suomalaisnuoria lähtee selvästi eniten Saksaan. Perässä tulevat Espanja, Hollantia ja Britannia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Henkilöauto törmäsi pysäköidyn pakettiauton perään Jyväskylässä

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Fiilistele ja katso kuvat Kimolan kanavan neitsytpäivästä – jyväskyläläinen elämäntapaveneilijä Timo Mustalampi ajoi sulun läpi ensimmäisten joukossa

Klassikkoteosta ei jaeta enää koteihin – ilmoittautuminen Jyväskylän kansalaisopiston huippusuosituille syksyn kursseille alkaa pian, katso ohjeet

Suomessa kaksi uutta koronakuolemaa, kertoo THL

Äänestyksen hävinnyt ehdokas jätti valituksen – Keltinmäen aluekappalaisen valintaa käsittelee seuraavaksi hallinto-oikeus

Koulut alkavat Keski-Suomessa pääosin ensi viikon keskiviikkona – yhdessä kunnassa jo maanantaina

Pekka Katajan epäillyn murhayrityksen tutkinnanjohtaja vaihtui – ruoriin hyppää kuohuttavasta katoamistapauksesta tuttu mies

Rajavartiolaitoksen vuokra-auton räjähdystä tutkitaan Torniossa

Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies piti väkivallalla uhkaamalla huolta siitä, että ryhmä pysyy ruodussa: "Ihmiset selkeästi jopa pelkäävät häntä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.