Suomalaispari jo kolmatta kertaa paras eukonkannossa

Pääkaupunkiseudulta kotoisin olevat Taisto Miettinen ja Kristiina Haapanen ovat voittaneet kultaa eukonkannon MM-kisoissa Sonkajärvellä. Kulta oli pariskunnalle jo kolmas.

Ennakkosuosikit kirivät kisan voittoon hurjalla ajalla, 1.00,73 minuutilla. Aika oli 0,7 sekuntia parempi kuin hopealle sijoittuneen virolaisen parin Alar Vooglan ja Kristi Viltropin. Virolaiset voittivat yösprintin, joka käytiin viime yönä.

Pronssille eukkoaan kantoi liettualainen Vytautas Kirkliauskas kannettavanaan Neringa Kirkliauskiene. Joukkuekilpailun voitti sonkajärveläinen Sonkarun, jossa kisasivat Toni Hynynen, Mika Suomalainen, Jaana Haavikko ja Joni Juntunen.

Maailmanmestaruudesta taisteli peruutusten ja keskeyttämisten jälkeen 39 paria. Yhteensä kisaan oli ilmoittautunut 50 paria. Järjestäjien arvion mukaan kisapäivän tapahtumia oli kokoontunut seuraamaan noin 6 500 katsojaa.