Suomalaisperhe jatkaa purjehdusta Etelä-Kiinan merellä, sää parantumassa tiistaina

Aluksella jaksetaan vielä hyvin, ja purjeveneen rakenteet kestävät toistaiseksi.

Etelä-Kiinan merellä voimakkaan aallokon armoille joutunut suomalaisperhe jatkaa sinnittelyään kovassa merenkäynnissä. Turun meripelastuskeskuksen mukaan alukselta on saatu puoli viiden maissa aamulla tieto, että tilanne on ennallaan. Aluksella jaksetaan vielä hyvin, ja purjeveneen rakenteet kestävät toistaiseksi.

Aluksen päällikön tuntemuksien mukaan keliEtelä-Kiinan merellä voimakkaan aallokon armoille joutunut suomalaisperhe jatkoi maanantaina sinnittelyään kovassa merenkäynnissä.

Turun meripelastuskeskus kertoi maanantaina iltapäivällä, että tilanne veneessä oli ennallaan. Aluksella jaksettiin vielä hyvin, ja purjeveneen rakenteet näyttivät kestävän toistaiseksi. Vene ajelehti aallokossa, mutta välitöntä vaaraa ei eilen ollut.

Miehistö on laskenut niin kutsutun ajoankkurin, joka hidastaa ja vakauttaa veneen ajelehtimista. Ennusteen mukaan sään pitäisi parantua tiistaihin mennessä.

Perheen kulkuneuvona on 13-metrinen teräsrunkoinen purjevene, joka on suunniteltu avomerikäyttöön. Veneessä on kaksi aikuista ja kaksi teini-ikäistä lasta. Matkaa lähimmälle mantereelle on satoja kilometrejä. on ehkä hieman laantumaan päin. Eilen miehistö laski ajoankkurin rauhoittaakseen aluksen tempoilua. Myös veneen purjeet laskettiin vauhdin hidastamiseksi. Tällöin purjeiden antama vakaus kuitenkin väheni.

Perheen kulkuneuvona on 13-metrinen teräsrunkoinen purjevene, joka on suunniteltu avomerikäyttöön. Veneessä on kaksi aikuista ja kaksi teini-ikäistä lasta. Matkaa lähimmälle mantereelle on satoja kilometrejä.

Meren armoilla oleva suomalaisperhe sinnittelee ajoankkurin avulla

Etelä-Kiinan merellä vaikeuksiin joutunut perhe laski ajoankkurin – "Keikkuvat voimakkaasti puolelta toiselle"

Lähettäkää hätäviesti ja pyytäkää evakuointia, neuvoo meripelastuskeskus perhettä Etelä-Kiinan merellä

Vaikeuksiin joutunut suomalaisperhe odottanut Etelä-Kiinan merellä yli vuorokauden

Suomalaisperhe edelleen vaikeuksissa Etelä-Kiinan merellä – lähimmälle mantereelle satoja kilometrejä