Suomalaisten kehitysapua sijoitettu seitsemään Radisson-hotelliin

Hotelli-investointien arvo on yhteensä noin 18 miljoonaa euroa.

Suomalaisten kehitysyhteistyövaroja on sijoitettu seitsemään Radisson-hotellihankkeeseen niiden työllistävän vaikutuksen vuoksi.

Johtaja Tapio Wallenius Finnfundista kertoo, että hotelli-investointien yhteisarvo on tällä hetkellä noin 18 miljoonaa euroa, mikä vastaa viittä prosenttia Finnfundin kaikista sijoituksista.

Tukea luksushotelleille ihmetteli kansanedustaja Li Andersson (vas.) Kansan Uutisten blogissaan otsikolla "Kehitysyhteistyöpolitiikan uusi suunta – rahat kouluilta hotellihankkeisiin?"

Hän viittasi muun muassa havaintoihinsa valtiovarainvaliokunnan Afrikan-matkalta huhtikuussa.

– Addis Abeban keskustassa sijaitseva viiden tähti hotelli, johon eduskunnan kansanedustajien delegaatiolla ei ollut matkabudjetin puitteissa varaa majoittua, on siis saanut suomalaista kehitysyhteistyörahoitusta? Andersson kirjoitti.

Huhtikuun lopussa kahden hengen huone aamiaisineen olisi maksanut Etiopian Addis Abeban Radisson Blussa halvimmillaan 220 euroa.

Wallenius toteaa, että hotellit luovat paljon työpaikkoja suoraan ja välillisesti, monissa tapauksissa niiden liepeille. Hotellisijoitusten työllisyyskertoimia on selvittänyt esimerkiksi Maailman Pankki.

– Jos hotelli on korkealaatuinen, se tuo erityisen paljon myös verotuloja, Wallenius perustelee.

"Vastuullisuus vähälle huomiolle"

Uusin Radisson Blu valmistui Finnfundin tuella Kenian Nairobiin viime vuoden lopulla. Sen odotetaan työllistävän 350 ihmistä, joista monet ovat naisia.

Blu-tasoa vaatimattomampi Radisson Park Inn valmistui Suomen tuella Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin 2014 lopulla. Tämän hotellin henkilökunnasta kolmasosan kerrotaan olevan kuulovammaisia.

– Rahoituksellamme ikään kuin vivutaan toimimaan vastuullisesti. Tämä jää julkisuudessa yleensä vähälle huomiolle, Wallenius huomauttaa.

– Menemme aika harvoin täydellisiin hankkeisiin. Kun olemme mukana, rahoituksellamme on ehdot, jotka on otettava huomioon.

Vastoinkäymisiäkin hotellihankkeissa on koettu. Esimerkiksi Mongolian Ulan Batoriin Radisson Blun piti alun perin valmistua talvella 2011, mutta kiinteistömarkkinoita seuraavan sivuston mukaan hanke oli kuopattu kesällä 2013.

Wallenius vahvistaa, että hanke on jäissä, eikä se ole edennyt niin kuin suunniteltiin. Finnfundin vuosikertomusten mukaan Ulan Batorin hotellihankkeeseen investoitiin 2011–2014.

Lisäksi Finnfund on investoinut Radissoneihin Sierra Leonessa, Malissa ja Tansaniassa.

Afrikkalaisiin hotelleihin sijoittavassa yhtiössä ovat mukana Radisson-ketjun omistava Rezidor, Finnfund ja sitä vastaavat valtiolliset toimijat Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.

Veroparatiisit mukana

Suomessa osallistumista yhtiöön perusteltiin hyvillä kokemuksilla kehitysyhteistyöstä hotelliketjun kanssa. Yhtiö perustettiin vuonna 2005. Keniassa hotellien valmistumista avitetaan myös investoimalla rakennuttajayhtiöön.

Andersson linkitti blogissaan Helsingin Sanomien uutiseen, jonka mukaan Finnfund on sijoittanut ainakin 30:een veroparatiiseissa toimivaan rahastoon tai yritykseen. Wallenius haluaa kommentoida asiaa ja huomauttaa Finnfundin mandaatista sijoittaa maailman köyhimpiin maihin.

– Monissa niistä maista on niin riskaabelia ja regulatiivinen ympäristö on niin huono, ettei sijoituksia pystytä suoraan tekemään. Silloin hallitaan riskiä sellaisten rahastojen kautta, jotka on rekisteröity näihin offshore financial centereihin.

– Verotulojen maksaminen kehitysmaihin on meille asetettu kehitystavoite, joten meillä ei ole mitään maailman intressiä kiertää verotusta millään tavalla, Tapio Wallenius korostaa.

Vuonna 2014 kohdemaihin maksettiin Finnfundin vuosiraportin mukaan 434 miljoonan euron verotulot.