Suomelle iso lasku, Reinin naisystävän nimen sai kertoa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on määrännyt valtion maksamaan tuntuvan summan sananvapauden loukkaamisesta suomalaisille lehtiyhtiöille ja toimittajille.

Syynä tähän oli se, että Suomi rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklaa. Tuomioistuimet tuomitsivat aikoinaan rangaistuksia valtakunnansovittelijana toimineen Jorma Reinin naisystävää koskevien tietojen ja kuvien julkaisemisesta.

Useat lehdet kertoivat joulukuussa vuonna 1996 Reinin kotipiirissä tapahtuneesta kiivaasta yhteenotosta. Reini sai myöhemmin potkut.

Valtio joutuu maksamaan korvauksia noin 130 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.