Suomen Vastarintaliike partioi kaduilla – "turvaa kantasuomalaisten viikonlopun vietolle"

Avoimesti kansallissosialistinen Suomen Vastarintaliike (SVL) on alkanut partoida kaduilla.

MTV:n mukaan SVL partioi viime viikolla viiden kaupungin kaduilla: Hyvinkään, Lahden, Oulun, Porin ja Tampereen. Satakunnan Kansan mukaan Porin kaduilla kulkee tänä viikonloppuna kaksi muutakin partiota.

– Partioinnilla haluttiin turvata kantasuomalaisten viikonlopun viettoa ja samalla kannustaa myös muita suomalaisia aktivoitumaan perheensä ja lähiympäristönsä puolesta, SVL kertoo nettisivuillaan.

MTV:n mukaan katupartiointi on sujunut toistaiseksi ilmeisen rauhallisesti.

– Yhteenottojen riski on kuitenkin olemassa, koska Suomen Vastarintaliike ei kaihda väkivallan käyttöä, sanoo tutkijatohtori Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta MTV:lle.

– Heidän ideologiaansa kuuluu itsepuolustuksellinen väkivalta keskeisenäkin osana. Siinä mielessä yhteenottojen mahdollisuus on olemassa.

Lounais-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Timo Vuola sanoo Ylelle, että järjestystä ylläpitävien yksityispartioiden toiminta on lainvastaista.

– Järjestystä pitävään katupartiointiin suhtaudumme ehdottoman kielteisesti. Emme voi kieltää ihmisiä kokoontumasta ja kävelemästä, mutta yleisen järjestyksen turvaaminen katupartiointina on laitonta. Se kuuluu poliisille, Vuola sanoo.

SVL muistetaan Jyväskylässä hyvin. Liike oli muun muassa tammikuussa 2013 tapahtuneen kirjastopuukotuksen ja viime elokuun alun mellakan taustalla.