Suomen siviiliajan pahimmasta lentoturmasta kulunut 50 vuotta

Mustasaaren Koivulahden tuhoisasta lento-onnettomuudesta tulee maanantaina kuluneeksi 50 vuotta. Suomen siviiliajan pahimmassa lentoturmassa Pohjanmaalla kuoli 25 ihmistä.

Koivulahden seurakunta järjestää onnettomuuden muistotilaisuuden sunnuntaina. Jumalanpalveluksessa saarnaa piispa Björn Vikström. Myöhemmin päivällä pidettävään muistotilaisuuteen on kutsuttu uhrien omaisia ja läheisiä.

Kruunupyystä Vaasaan matkalla ollut Aeron DC-3-lentokone syöksyi metsään Vaasan lähellä Koivulahdessa 3. tammikuuta 1961. Kaikki koneessa olleet 22 matkustajaa ja kolme miehistön jäsentä kuolivat.

Tutkimusten mukaan matalalla lentänyt kone joutui syöksyyn ohjausvirheen vuoksi. Koneen päällikön ja perämiehen todettiin olleen juovuksissa.

Turmapaikalla Koivulahdessa on muistomerkki, johon on kaiverrettu kaikkien uhrien nimet.