Suomessa 51 uutta koronatartuntaa, koronakuolemien määrä pysyi ennallaan

Koronavirustartuntojen määrä nousi Suomessa eilisestä yhteensä 51 tapauksella. Suomessa on nyt 6  743 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Suomessa ei kirjattu torstaina yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Yhteensä kuolintapauksia on nyt THL:n tiedossa 313.

Koronaviruksen vuoksi tehohoitoa tarvitsevia potilaita on nyt 11. Luku on sama kuin eilen. Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi on 83 ihmistä eli neljä vähemmän kuin eilen.

Kaikista sairaalahoitoa vaativista potilaista 72 on Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan (Hyks) erityisvastuualueella. Lisäksi kaikki koronan vuoksi tehohoitoa saavat löytyvät tällä hetkellä Hyksin alueelta.

Suomessa testattu noin 176 600 näytettä

Suomessa on testattu THL:n mukaan yhteensä noin 176  600 näytettä. Tehtyjen koronatestien määrä kasvoi eiliseltä 3  300:lla. Virustestauksen kapasiteetin kerrotaan olevan tällä hetkellä noin 9  600 testiä päivässä.

Tuoreimman seitsemän päivän seurantajakson eli 19.–25. toukokuuta aikana todettiin 242 uutta tautitapausta.

Suomen yli 5,5 miljoonan ihmisen väestöön suhteutettuna tapausmäärien kokonaisilmaantuvuus on THL:n mukaan 122 tapausta 100  000 asukasta kohden.

Epidemiatilanne on erilainen eri puolilla maata, ja valtaosa varmistuneista tapauksista sekä koronakuolemista on kirjattu Uudellamaalla. Kaikista koronaan liittyvistä kuolemantapauksista 257 on tapahtunut Uudellamaalla.

THL arvioi parantuneita olevan noin 5  500. Sen mukaan arviot perustuvat raportoituihin tapauksiin, joiden toteamisesta on vähintään kolme viikkoa, eikä tiedossa ole muuta taudinkulkuun liittyvää seurantatietoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille

Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja säiliörekan törmäyksessä Lumijoella

Yön uutiskooste: Jyväskylän Palokan senioritalopalon tutkinta alkaa, presidentti Niinistö aikoo jatkossakin ottaa kantaa myös toimivaltansa ulkopuolisiin asioihin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.