Suomessa ei ole laskettelukeskuksia, joilta puuttuisi turvallisuussuunnitelma

Suomessa laskettelukeskusten on kuluttajaturvallisuuslain nojalla suunniteltava, miten toiminnan vaaroja tunnistetaan ja niiden riskejä rajataan tai poistetaan. Turvallisuusasioiden toteutumista valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

Tukesin ylitarkastajan Aleksi Latvalan mukaan laskettelukeskusten asenne kehittämiseen on järjestään ollut hyvä: havaitut ongelmat otetaan vakavasti, ja asiat halutaan tehdä jatkuvasti paremmin ja turvallisemmin. Havainnot, suunnitelmat ja tehdyt toimenpiteet kirjataan turvallisuusasiakirjaan, jonka laatiminen on pakollista.

Asiakirjassa kuvataan esimerkiksi, miten rinteitä ja hyppyreitä on huollettu, kuinka henkilökuntaa on perehdytetty ja millaisissa sääoloissa toiminta keskeytetään. Lopussa on onnettomuuskirjanpito.

– Pienistäkin kolhuista ja läheltä piti -tilanteista on hyvä pitää kirjaa ja ottaa niistä oppia turvallisuuden kehittämiseen. Jos on kymmenen samanlaista läheltä piti -tilannetta, kannattaa ryhtyä toimenpiteisiin, ettei se yhdestoista kolahda, Latvala kertoo.

 

Ohjeet auttavat moneen

 

Tukesin tarkastajat käyvät ajoittain paikan päällä laskettelukeskuksissa tarkistamassa, millaisia suunnitelmat ovat ja vastaavatko ne todellisuutta rinteissä. Vuosina 2016–2018 tarkastuskäyntejä tehtiin 33.

– Katsomme muun muassa rinteiden kuntoa, reuna-alueitten suojauksia ja niiden merkintöjä sekä miten opasteita, ohjeistuksia ja rinnesääntöjä on esillä, Latvala sanoo.

Pienistä havaituista ongelmista laskettelukeskukselle huomautetaan. Selkeämpien turvallisuusriskien kohdalla keskusta kehotetaan tarttumaan toimeen ja selvittämään määräaikaan mennessä Tukesille, mitä he ovat tehneet asian korjaamiseksi.

Laskettelija taas on vastuussa omasta toiminnastaan: välineiden pitää olla kunnossa ja itselle oikein säädettyjä, ja kypärän käyttö suojaa paljolta.

– Pitkälle pääsee noudattamalla hiihtokeskuksen ohjeistuksia ja rinnesääntöjä, eli pitämällä vauhdin hallinnassa ja valitsemalla rinteen, jossa kykenee itse laskemaan. Törmäyksiä ei tule, kun huomioi muut, eli jättää riittävästi väliä muihin laskijoihin, Latvala kertoo.

 

Pudotus korkealta vei hengen

 

Valitettavasti kaikkia onnettomuuksia ei voi estää turvallisuussuunnitelmilla, kuten lauantaina Himoksen laskettelukeskuksessa kuolleen 15-vuotiaan pojan tapaus osoittaa. Asiaa selvittävä Sisä-Suomen poliisilaitos kertoi maanantaina, että poika sai surmansa pudottuaan alas 6–8 metriä korkealta kallionreunalta hoidetun laskettelualueen ulkopuolella.

Hänellä oli käytössään vuokratut, kunnossa olleet lasketteluvälineet sekä suojakypärä ja lasit. Poika oli lähtenyt muutaman muun kanssa laskemaan merkittyjen rinteiden ulkopuolelle metsään.

Poliisin mukaan tapauksessa ei ole löytynyt syytä aloittaa esitutkintaa rikosasiassa. Asian selvittämistä jatketaan kuolemansyyn tutkintana.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .