Suomessa eläintarhakarkuri on yleensä pieni nisäkäs tai lintu – karkureiden matka päättyy yleensä lyhyeen

Perjantaina saksalaisesta eläinpuistosta karkasi vaarallisia villieläimiä. Suomessakin karkailuja on sattunut, joskin tyypillinen karkulainen on pieni ja vaaraton.

Ranuan eläinpuistolla on kokemusta hengenvaarallisen eläimen karkaamisesta. Neljä vuotta sitten nuori uroskarhu pääsi aitauksestaan ja lopetettiin. Eläin pysyi eläinpuiston alueella, ja kohtaus sattui aukioloajan ulkopuolella, mutta eläinpuisto ei halunnut ottaa mitään riskejä.

–  Karkaamistilanteessa eläimen stressitaso on erittäin kova eikä nukutuslääkkeen toimimisesta ole varmuutta. Vaikka Ranua on täällä pohjoisessa, lähialueella sijaitsee asutusta ja se on otettava huomioon, sanoo eläinpuiston toimitusjohtaja Tommi Hinno.

Korkeasaaren eläinpuistosta on vuosien varrella karannut muutamia eläimiä. Hengenvaarallisia eläimiä ei lipunmyynnin päällikkö Nea Hurun mukaan ole päässyt vapauteen. Kahdeksan vuotta sitten ahma karkasi jäätä pitkin. Karkulainen ehti Kuninkaansaaren edustalle ennen kuin se saatiin kiinni. Ahma nukutettiin ja palautettiin eläinpuistoon. Myös vuohieläimiä on päässyt pakoon.

–  Jos ne oikein innostuvat, ne saattavat hypätä kolmea ja puolta metriä. Ne ovat kuitenkin sen verran säyseitä, että ne on saatu paimennettua takaisin, Huru kertoo.

Viestintäpäällikkö Lea Lahtinen Ähtärin eläinpuistosta ei muista eläimiä karanneen tarhasta hänen aikanaan.

Vaaralliset eläimet karkaavat harvoin

Saksalaisen Eifelin eläinpuiston karkulaiset olivat vaarallisimpien eläinten joukkoon lukeutuvia petoja: kaksi leijonaa, kaksi tiikeriä, jaguaari ja karhu.

Suomalaisissa eläintarhoissa eläimet luokitellaan vaarallisuusasteen mukaan hengenvaarallisiksi, vaarallisiksi ja ihmisille vaarattomiksi. Korkeasaaren asukeista hengenvaarallisiksi lasketaan muun muassa suuret kissapedot ja visentit, vaarallisiksi isokokoiset eläimet kuten hirvet, myskihärät ja villihevoset. Ranuan eläimistä karhut ja jääkarhut lasketaan vaarallisimpaan kategoriaan.

Eläimen vaarallisuusaste vaikuttaa siihen, miten toimitaan karkaustilanteessa.

–  Jos esimerkiksi vuohia karkaa, eristetään alue ja ohjataan vuohet oikeaan paikkaan. Jos vaarallinen eläin karkaa, ihmiset ohjataan sisälle suojautumaan kunnes eläimet on saatu haltuun. Jos hengenvaarallinen eläin karkaa, alueella ei saa liikkua muuten kuin ajoneuvoilla, Huru neuvoo.

Hengenvaarallisten eläinten karatessa eläinpuistot tekevät yhteistyötä viranomaisten kanssa.

Hinnon mukaan hengenvaarallisten eläinten karkailu on kuitenkin harvinaista. Yleensä karkulaiset ovat pienempiä nisäkkäitä ja lintuja.

Aidat eivät suojaa ihmisten omalta hölmöydeltä

Eläinpuistoilla on turvallisuussuunnitelmia karkaamistilanteiden varalta, ja henkilökunnan kanssa harjoitellaan näitä tilanteita. Hinno kertoo, että Ranuan aitaukset ovat sellaisesta materiaalista tai niin korkeita, että vaaralliset eläimet eivät pääse poistumaan aitauksistaan. Karhun karkaamisen jälkeen aitauksessa havaittiin vika, joka aiemmin oli jäänyt huomiotta.

–  Pultti oli päässyt löystymään paikassa, johon iso uroskarhu oli hieronut selkäänsä parikymmentä vuotta, Hinno sanoo.

Ähtärissä eläinten hoito ja huolto tekevät Lahtisen mukaan yhteistyössä aitausten ja eläinten tilojen päivittäisiä tarkastuksia. Uudet pandatulokkaat eivät saa mitään erityiskohtelua.

–  Meillä on samanlainen suunnitelma kaikille eläimille. Ei ole mitenkään todennäköistä, että ne siitä ihan uusimmasta tarhasta pääsevät, hän sanoo.

Korkeasaaressa eläimet lasketaan aamuin illoin. Illan päätteeksi varmistetaan myös, että kaikki luukut ovat kiinni ja että yleisö on poistunut saarelta. Varoituskylteillä, henkilökunnan valvonnalla ja fyysisillä esteillä pyritään huolehtimaan siitä, etteivät kävijät eksyisi liian lähelle eläimiä. Huru kertoo, että kaikissa aitauksissa on vähintään kaksi aitaa, jonka takana lisäksi voi olla vallihaudan tyyppinen pudotus. Ihan kaikkeen ei kuitenkaan pysty varautumaan.

–  Päähänpistoja on silloin tällöin ollut. Kerran polttariporukka kiipesi visenttiaitaukseen. Onneksi visentit eivät olleet siinä, Huru sanoo.