"Suomessa miljoona asuu melualueella" – Keskisuomalaiset ratkaisevat ongelman itse

Yksityiset asukkaat ovat alkaneet rakentaa teiden varsille meluvalleja omatoimisesti. Ely-keskus suhtautuu ilmiöksi asti kasvaneeseen toimintaan myönteisesti, mutta muistuttaa, että meluvallien rakentamisesta on aina sovittava etukäteen viranomaisten kanssa.

– Maarakentaminen on varsin kallista, joten vältytään lisäkustannuksilta, jos ei tarvitse jälkeenpäin tehdä muutostöitä, sanoo kiinteistöpäällikkö Markku Karvonen Keski-Suomen ely-keskuksesta.

Asianmukaisia lupahakemuksia on tänä vuonna jätetty Keski-Suomessa kymmenkunta, joukossa kolme kuntien meluvallihanketta. Määrä on ely-keskuksen mukaan selvästi noussut, vaikka meluvalleja on omatoimisesti rakennettu aikaisemminkin.

– Suomessa miljoona ihmistä asuu melualueella, teiden ja rautateiden varsilla, selittää Karvonen.

Melualueeksi määritellään alue, jossa melutaso ylittää ainakin ajoittain 55 desibeliä.

Meluvallin rakentamisessa yksityisellekin tontille viranomaisen on arvioitava, mikä sen vaikutus on liikenneturvallisuudelle ja tienpidolle. Hankaluuksia voi tulla tieltä aurattavan lumen sijoittumisessa, tien kuivatuksessa sekä näkymien rajoittumisessa. Myös käytettävän maa-aineksen on oltava ympäristöön sopivaa.

Rakenteita voidaan vaatia jälkikäteenkin korjattaviksi, jos virheitä löytyy. Toistaiseksi yhtään vallia ei ole tarvinnut Karvosen mukaan määrätä siirrettäväksi. Luvattomia meluvalleja on silti löytynyt, muun muassa Ruokkeelta.

Valtaväylien vallit usein valtion tai kuntien rakennuttamia

Valtaväylien varsilla meluvallit ovat valtion hankkeita tai yhteishankkeita kuntien kanssa. Esimerkiksi Vaajakosken moottoritien varrella Jyskän jalkapallokenttien kohdalle rakennetun 250-metrisen vallin kustannukset, noin 110?000 euroa, jaettiin Jyväskylän kaupungin ja Keski-Suomen ely-keskuksen kesken. Parhaillaan rakennetaan moottoritien varteen Halssilan kohdalla 400 metriä pitkää vallia, joka valmistuu tänä syksynä.

Vaajakoskella Leppävedentien varrella asuvan Jorma Rutasen pihapiiri sai tänä vuonna suojakseen meluvallin. Vallin tarve johtui Rutasen tontin kohdalta lähtevästä Kivilammen maankaatopaikan tiestä. Jyväskylän kaupunki rakensi vallin vuosien odotuksen jälkeen tarkoituksenaan torjua maanajosta johtuvaa melua ja pölyä. Kuorma-autoliikenne on jo nykyisellään vilkasta ja ajo maankaatopaikan tiellä tulee lisääntymään, mikäli kivilouhimohanke toteutuu.

– Kaikkein terävimmän melun valli leikkaa, mutta suurin vaikutus sillä on maisemallinen, kertoo Rutanen.

Valli on rakennettu Kankaan alueelta kuljetetuista maamassoista, ja sen korkeus on tien tasolta 1,5 metriä. Vallin takana Rutasen piha viettää rantaa kohti niin, ettei pihalta näy tielle eikä tieltä välttämättä huomaa taloa. Rutaselle ei tullut meluvallista kustannuksia –?paitsi että valli rakennettiin hänen tontilleen.

Vuonna 1966 rakennettu talo oli aikanaan hiljaisemman tien varressa. Mutta liikenne on vuosin mittaan lisääntynyt, ja tulevaisuudessa sitä on luvassa vielä lisää Laukaan Vihtiäläntien rakentamisen myötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.