Suomi johtaa kansainvälisen merisotaharjoituksen – siihen osallistuu 4000 sotilasta ja kymmeniä laivoja ja lentokoneita 13 maasta

Merivoimat johtaa kansainvälisen Northern Coasts 18 -harjoituksen, joka järjestetään Suomessa 25. lokakuuta–8. marraskuuta. Harjoitukseen osallistuu Merivoimien mukaan 4 000 sotilasta sekä kymmeniä laivoja ja lentokoneita. Joukkoja on kaikkiaan 13 maasta, muun muassa Pohjoismaista, Italiasta, Kanadasta, Baltian maista sekä Saksasta ja Yhdysvalloista.

Harjoitusjoukot kokoontuvat ensin Turkuun, minkä jälkeen toiminta jatkuu Selkämeren ja Saaristomeren alueilla ja myös pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahdella. Toimintaa on myös mantereen puolella Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Harjoitukseen liittyvää lentotoimintaa toteutetaan ainakin Turusta, Tampereelta ja Kuopiosta.

Northern Coasts -harjoituksia on järjestetty vuodesta 2007, ja Suomi on ollut mukana vuosittain.

Yleisöllä on mahdollisuus tutustua harjoitukseen osallistuviin aluksiin 27.–28. lokakuuta Turussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa – "varmasti suomalaiset osaavat käyttää"

Jyväskylän uusi kiinteistöjohtaja varoittaa muiden taloinvestointien lykkäyksistä, jos Hippoksen suurhanke kaatuu

Soininvaaralta kova väite: Haavisto poliittisen vainon kohteena, vihreillä kannatuksen kannalta väärät salkut

Soininvaara lyttää ABC-Suomen: "Kaupunkien houkuttelevuus on vähäistä, koska ne ovat niin rumia"

Henkilöauto törmäsi pysäköidyn pakettiauton perään Jyväskylässä

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Fiilistele ja katso kuvat Kimolan kanavan neitsytpäivästä – jyväskyläläinen elämäntapaveneilijä Timo Mustalampi ajoi sulun läpi ensimmäisten joukossa

Klassikkoteosta ei jaeta enää koteihin – ilmoittautuminen Jyväskylän kansalaisopiston huippusuosituille syksyn kursseille alkaa pian, katso ohjeet

Suomessa kaksi uutta koronakuolemaa, kertoo THL

Äänestyksen hävinnyt ehdokas jätti valituksen – Keltinmäen aluekappalaisen valintaa käsittelee seuraavaksi hallinto-oikeus

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.