Suomi on jälleen maailman onnellisin maa – kaikkiaan onnellisuus maailmassa laskenut

Suomi on toistamiseen maailman onnellisin maa, ilmenee YK:n onnellisuusraportista. Kärkikymmenikköön mahtuvat lisäksi muut Pohjoismaat, Hollanti, Sveitsi, Uusi-Seelanti Kanada ja Itävalta.

Kaikkiaan raportissa listattiin 156 valtiota. Suomen pisteluku mittauksessa on 7  769, kun toiselle sijalle tulleen Tanskan pisteluku on 7  600. Viimeistä sijaa pitävän Etelä-Sudanin lukema on 2  853.

Vuosikymmenen suurimmat nousijat löytyvät Keski- ja Itä-Euroopasta, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Suurin nousija listalla on Benin, joka on vuosikymmenen aikana petrannut 50 sijaa ja on nyt 102. onnellisin valtio.

Kaiken kaikkiaan onnellisuus maailmassa on laskenut. Onnellisuutta vetää alaspäin raportin mukaan ennen kaikkea 1,3 miljardin ihmisen Intia, joka on yksi listauksen suurimmista putoajista.

Negatiiviset tuntemukset lisääntyneet

Raportti ottaa huomioon esimerkiksi teknologioiden kehityksen, konfliktit ja hallitusten ajaman politiikan. Listauksessa vuosikymmenen aikana eniten tippuneisiin lukeutuvatkin esimerkiksi sotien repimät Jemen ja Syyria sekä syvissä taloudellisissa ongelmissa oleva Venezuela.

Raportissa tarkasteltiin myös kansalaisten positiivisia ja negatiivisia tuntemuksia. Raportin mukaan negatiiviset tuntemukset kuten huoli, suru ja viha ovat yleistyneet etenkin Aasiassa ja Afrikassa, mutta nyttemmin myös muualla.

The World Happiness Report perustuu vuosina 2016–2018 tehtyjen kyselyjen keskiarvoon.

Oletko onnellinen?