Suomi putosi 12. sijalle matematiikan Pisa-osaamisessa

Suomi on pudonnut 12. sijalle Pisa-tutkimuksen matematiikan osaamista mittaavassa osiossa. Lukutaidossa Suomi oli kuudes ja luonnontieteissä viides. Pääpaino tutkimuksessa oli tällä kertaa matematiikassa.

Matematiikan osaaminen oli Pisan painopisteenä viimeksi vuonna 2003. Suomalaisnuoret ovat matematiikassa noin lukukauden sitä sukupolvea jäljessä, jonka osaamista vuoden 2003 Pisassa mitattiin.

Tytöt pärjäsivät ensi kertaa matematiikassa paremmin kuin pojat.

Opetusministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan tulokset osoittavat, että suomalainen perusopetus tarvitsee uuden suunnan. Hän haluaa haastaa poliitikot, koulutusalan ammattilaiset, koululaiset ja heidän vanhempansa luomaan tulevaisuuden suunnan yhdessä.

Suomeen on syntynyt ryhmä kouluja, jotka menestyvät Pisa-tutkimuksessa OECD:n keskiarvoa huonommin. Aiemmin kaikki suomalaiskoulut olivat OECD-maiden keskiarvoon verrattuna hyviä.

Parhaiten tuoreessa Pisassa menestyivät aasialaiset koululaiset. Shanghai, Singapore, Hongkong, Taiwan ja Korea loistivat vertailussa. Euroopan maista Suomea paremmin menestyivät Liechtenstein, Sveitsi, Alankomaat ja Viro.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Suomeen on syntynyt ryhmä huonoja kouluja