Suomi saa kasvihuonekaasujen seurantajärjestön päämajan

Eurooppalaisen kasvihuonekaasujen seurantajärjestön päämaja tulee Helsinkiin. Kyseessä on osa Euroopan komission perustamaa tutkimusasemien verkostoa (ICOS), jonka tehtävänä on seurata kaasujen pitoisuuksia, vapautumista ja sitoutumista.

ICOS:n verkostoa on rakennettu vuodesta 2008. Maanantaina voimaan tulevalla komission päätöksellä se aloittaa toimintansa itsenäisenä konsortiona. ICOS:n päämaja Helsingissä on ollut osin toiminnassa jo aiemmin, mutta sen työntekijät ovat olleet Helsingin yliopiston palkkalistoilla, kertoo opetusneuvos Petteri Kauppinen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Nyt työntekijät siirtyvät ICOS:n palvelukseen.

ICOS:n Suomen-toimintoihin kuuluu kasvihuonekaasujen havainnointi yli kymmenellä tutkimusasemalla. Asemia operoivat Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Ilmatieteen laitos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Valtiovarainministeriön tuore budjettiehdotus julkaistaan

Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla

Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä

Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin

Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

Korona tukahduttaa opiskelijabileet Jyväskylässä: tursajaiset siirtyvät, osa yökerhoista pysyy kiinni, eikä Kauppakadun Approkaan ole varma

Jyväskylä hakee 750 000 euron säästöjä muun muassa kirjastoista ja lasten liikunnasta – palveluja supistetaan, maksuja korotetaan ja henkilöstöä vähennetään

Murhan yrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja palaa julkisuuteen ensi lauantaina – "Perunakuopasta pois"

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.